27. syyskuuta 2018

WARIS LUETTU LOPPUUN

Minä tässä taas. Asioille myöhemmin lähdössä, kunhan päivä valkenee. Latte sentään jo nautittu. Eikä mistä tahansa lasista/mukista. Valinta on vaikea. Pitää olla oikeanlainen. Aamulla heti herättyä, ajatukset vielä unimaailmassa, vaatii suunnattoman suuria ponnistuksia ottaa kaapista oikea astia kahvia varten.

Italiasta taas pitkä kirje, josta iso osa maahanmuuttajavastaista. Italian sisäministeri saanut haukut radikaaleilla ehdotuksillaan saadakseen karsituksi massamuuttoa. Hän on ystäväni suuri suosikki ymmärrettävistä syistä. Sain runonkin ja vielä på svenska "För morgonbris". Karl August Tavaststjerna runoillut.  Leikkeessä, joka runoa seurasi, kerrotaan runoilijan saaneen kirjallisen tuotantonsa alun Vuosaaressa, jossa purjehti merellä. Kirjoitti runokokoelman, johon saamani runo kuuluu, 1883. Sen tunnetuin runo on "Långsamt som kvällskyn", johon muun muassa Sibelius sävelsi musiikin. Myös oli asialla säveltäjä Reinhold Felix von Willebrand.

Luin loppuun Heikki Wariksen kirjan, mutta hyppäsin tylysti yli kaikkien tilastojen, niidenkin, joissa tarkasti kerrotaan lämmitettävien huoneitten lukumääriä Pitkänsillan pohjoispuolella 1800-luvulla. Uunit olivat pelkkiä peltiuuneja, vaikka kakluuniksi kutsuttiin. Sillä lämmitettiin huonetta ja ruokaa laitettiin, johon jälkimmiseen tarkoitukseen se ei oikein soveltunut. Muutakaan ei ollut. Läskiä ja suolasilakkaa syötiin, juomana aikuisilla kalja. Lapsilla maito. Tuore kala ja puuro olivat jo ylellisyyttä. Jossain välissä kiellettiin Pitkänsillan pohjoispuolella vuosiksi oluen myynti. Juoppoutta esiintyi liikaa. Hermannissa ja Toukolassa ryypiskeltiin eniten. Panin kirjan omalle paikalleen Helsinki-kirjojen, joita pitkästi toista sataa,  joukkoon.

Animal Planetista ohjelmaa vuorokaudet ympäriinsä. Tänään istuin lattemukin kanssa katselemassa ohjelmaa Australiasta neljän maissa aamulla. Maa kiehtoo minua. Koskaan en ole ollut siellä. Aboriginaalien tarinat, heidän "uniaikansa", eläimistö, kasvillisuus, valtava kuivuus, salaperäisyys...  Tämän jälkeen on hyvä jatkaa päivää. Taidan mennä hetkeksi vielä vuoteeseen.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti