10. syyskuuta 2018

TAAS MENOSSA

Eilinen postaus ei ollut tarkoitettu ainakaan miksikään jeremiadiksi (alkoi tuntua ykskaks siltä), vaan kuvaukseksi omaishoitajan/omaishoitajien työstä,  joka voi olla hyvinkin vaativaa. Minulla tuo aika on takanapäin. Nyt mennään elämässä eteenpäin. Yhä on minulla tunne, että on kirittävä aikaa kiinni. Joku onkin sanonut: "nyt se menee, kun taas voi".

Katselin dokumentin kiikkerästä Kaliforniasta liikkuvien mannerlaattojen päällä. Tuo aurinkoinen, iloisten ihmisten suuri alue on seismologian mukaan alttiina todella suurelle maanjäristykselle. Minun ei pitäisi näitä katastrofijuttuja katsella. Olen herkkä. Vaikka Suomessakin joskus heilahtelee, itse en ole täällä enkä muualla moista kokenut. Eikä ole väliksikään. Ukonilma jo saa minut hiukan varpaisilleen.

Verikokeita ei enää tiedossa. Ei ole enempää mitään tutkittavaa. Totuin jo siihen, että lähete oli aina plakkarissa laboratorioon. Olisikin keksittävä joku toinen labra. Täällä, missä kävin,  otettiin asiakas hiukan ynseästi vastaan "vieraan lääkärin" lähettämänä.  Jokainen pitää kiinni omista potilaistaan, eikä katsota suosiolla asiakkaan omavaltaista valintaa.

Tänään aion Stadiin. Pankki ja uimapuku ja mitä sitten päähän pälkähtääkään. Olen asennoitunut pitkään kaupungilla olemiseen. Kahville jonnekin jossain välissä. Bulevardin Ekberg, jonne mielisin, liian kaukana sieltä, mihin tänään aion. Minua kiehtoo kahvila, jossa on pöytiin tarjoilu. Nykyisin harvoin meitä tällä ylellisyydellä Helsingissä hemmotellaan. Säästetään henkilökuntakuluissa.

Heräsin jälleen varsin varhain. Sapettaa. Talossa naapurit nukkuvat. En ole varma, voisinko laittaa kahviakaan. Kone pitää hiukan ääntä. En ole enää pitkiin aikoihin käyttänyt vanhempaa tiputustapaa. Koko vehje pölyttyy. Hurahdin oitis espressokoneeseen. Minulla on isoäitini fiinejä mokkakuppeja, joita voi mainiosti espressoon käyttää. Nespressokauppa Keskuskadulla on kuitenkin suuri heikkouteni, kahvikapselit ja kaikki ihanat oheistuotteet!!










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti