Iltasanomissa kerrotaan, mikä asia ärsyttää lääkäriä vastaanotolla potilaan kanssa. Juuri se, mitä C tekee. Tietää diagnoosin! Nytkin sen, että teho-osastolle, tilanne vakava. Liiaksi kuivunut, tarvitsee nesteytystä. Norovirus. Ja ties vielä mitä, mitä ei minulle kertonut. Olen hänelle useinkin sanonut, että potilaan liialliset ja varmat "diagnoosit" eivät ole hyväksi. Hän tietää taas, että tätä toivotaan ja näin lääkäri tietää (totta kai kipukohdat, huonovointisuus ja muut oireet ovat paikallaan kertoa), mistä aloittaa tutkimuksen ja osaa antaa oikeat hoito-ohjeet ja lääkityksen.
Miksi hän sitten menee lääkäriin? Luontaistuotekaupassa on rohtoja joka lähtöön. Ei ihme, että hänet lähetettiin päivystyksestä kotiin saatesanoin, että näistä hänen esittämistään vaivoista ei mikään kerro mitään otetuissa kokeissa. Lievä tulehdus, johon sai antibiootit. Voi olla, että ehkä tämä oli vain potilaan mielenrauhan vuoksi diagnosoitu näin. Eihän häntä loppujen lopuksi vaivannut juuri mikään, kun jo jaksoi siivota kotona. Hätäkeskus ei myöskään arvioinut ambulanssin lähettämistä tarpeelliseksi. Siitä, miten hän oli asiansa esittänyt hätäkeskukseen, ei minulle kerrottu. Minulla on asiasta oma arvio. Ikävä kyllä C ostaa Iltasanomat vain keskiviikkoisin, jotta tämä artikkeli jää häneltä lukematta.
Tänään keplottelen itseni kauppaan. Jos luvattu myrsky tulee, ehdin toimittaa asiani ennen sitä. Sateensuoja on huono juttu rollaattorin kanssa. Onneksi on pyöräilijän sadekaapu, jota olen käyttänyt. Puolisollakin oli ja se peitti hänet ja pyörätuolin kokonaan. Joskus oli ihan mukavaa kävellä sateessa. Puolisolle panin muovikassit kenkien peitoksi ja molempiin kaapuihin kuului komea huppu. Ei hätiä mitiä ja ei kun sekaan.
Näin taas unen. Totta kai. Olin tilannut kulkukauppiaalta korvakorut! Hän toi ne minulle ja pidin niistä kovasti. Maksoin ja kulkukauppias ehdotti kahville menoa, josta kohteliaasti kieltäydyin. Aamulla oli korvissa omat vanhat korut rei´issään ja oikean korvan korvalehteä kutitti. Pitää katsoa googlesta ja sitten mennä kertomaan vaivan nimi korvalehtilääkärille.
Uusi viikko ja uudet kujeet. Mukavaa maanantaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti