14. kesäkuuta 2016

OHUT, OHUEMPI, OHUIN

Epänormaalia ihmisellä, että ruumiin- tai oikeammin luustonosa voi määräillä elämää. Lonkka antoi eilen aamulla ymmärtää, että mennään ostamaan vaaka ja kirsikoita. Näin me teimme. Vaaka on ohuempi kuin kirsikka. Entinen vaaka oli paksumpi ja kävi paristolla, kuten tämäkin. Paristokin on ohuempi entistä ja ohuempi kuin kirsikka. Mitä varten kaiken pitää olla nykymaailmassa ohutta? Matkapuhelimetkin älyineen, että tahmatassu tai isokätinen rakennusmies ei kykene sitä kunnolla pitelemään. Tietokoneet ja televisiot ovat myös ohentuneet. Nyt minulla on sitten ohut vaaka ja olen itseni punninnut ja se vanha paksumpi vaaka näytti ystävällisemmän lukeman, 12 ja puoli kiloa. Tosin vähän huolestuin alipainoisuudestani. Nyt valotaululla näkyy tuhdimmat numerot.

Vaakakauppa Power kauppakeskuksessa on Stockmannin vieressä ja menin ostamaan tavaratalosta sukkia. Kymmenen minuuttia odottelin myyjää, joka minulle jostain luvattiin. Istuin rollaattorin päällä ja kasvatin suurta harmistumista. Myyjä tuli ja näytti pelokkaalta nähdessään ilmeeni. Ostin neljät ja toin julki harmistuneisuuteni. Joka ikisenä päivänä kuulemma myyjät saavat kuulla kommentteja Stockmannin asiakaspalvelusta ja Itiksessä sen paikasta kauppakeskuksen perällä. Kerroin vanhoista hyvistä ajoista Aleksanterinkadulla ja 1960-luvun hissitytöistä ja minulle tuli melkein kyyneleet silmiin. Myyjiä vilisi kaikkialla ja naisten vaateosasto oli selkeä.

Myyjä kysyi, jos olen lähettänyt palautetta? Kerroin lähettäneeni monestakin asiasta ja kysyin vuorostani, onko Stockmannin henkilökunta noussut väellä ja voimalla barrikadeille? Nyt olisi taas syytä, kun kerrottiin Stockmannin irtisanovan lähes 400 työntekijää, mutta ei kuulemma myyjiä, että "asiakaspalvelu ei huonone". Lähdin sukkapussin kanssa kosmetiikkaosastolle ja kas, siellä oli myyjiä. Tein ostokset ja lähdin työntämään rollaattoria läpi kammottavan pitkän kauppakeskuksen päästäkseni niihin liukuportaisiin, joista pääsee ulos ja kotiraitille. Olin läkähtyä väsymykseen. No, kirsikat ostin marketista ja karitsan pienen paahtopaistin. Kassa lätki kassakoneeseen porsaan jauhelihaa ja minä en pakettia lunastanut, kun en ollut tietoinen oikeasta hinnasta enkä siitä, oliko se nyt jauhelihaa vai paahtopaistia. Jo toinen saman kaltainen virhe tässä kaupassa, jonka olen huomannut. Pitänee ruveta  tarkistelemaan heti paketin saatua myyjältä.

Muuten oli loppujen lopuksi mukavaa mennä ulos. Aurinko paistoi ja miehillä oli t-paidat päällä. Vanhemmilla naisilla popliinitakit. Sain Stadin Slangista jäsenmaksusta maksumuistutuksen, jonka tarkoitusta en ymmärtänyt. Olin vastikään liittynyt, enkä vielä saanut jäsenyydestä ja liittymisestä minkään valtakunnan laskua. Pyysinkin sitä jo kerran sähköpostitse. Lähetin Slangiin terveisiä ja sain vastaukseksi "valitettavasti olet joutunut kokeiluna olevaan massalaskutuksen koukeroon". Slangi oli töppäyksestä pahoillaan. Mikä ihmeen kokeilu?? Mikä koukero?? Laskukin tuli. Eräpäivä 22.6.2016.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti