3. kesäkuuta 2016

TAAS MUKANA JÄSENKUVIOISSA

Lähetin liittymishakemukset niin Stadin Slangiin kuin Helsinki-Seuraankin. Isäni aikoinaan kuului jälkimmäiseen, niin miksi ei tytärkin? Kesä varmaankin aiheutti tämän innostuksen kuin myös Marjatan ehdotus Slangiin liittymisestä. Sitten vain liittymis- ja jäsenmaksuja maksamaan. Slangista alkaa taas tulla Tsilari-lehti ja muuta mukavaa. Helsinki-Seura on uutta ja jännittävää. Tässähän tulee vallan entistäkin mukavampi olo. Ties mitä uutta synnyinkaupunkini minulle tarjoaa.

Stadin Slangi vastasi jo ja kysyi, miten heidät "löysin"? En mitenkään. Olen kuulunut sinne jo aikaisemminkin, mutta erosin puolison sairastuttua. Helsinki-Seurasta ei vielä mitään kuulunut.

Lääkärissä tänään kuulemassa tuloksia. Pientä vajaatoimintaa kilpirauhasessa, johon lääkitys. Muuten sekä tohtori että minä olemme minuun tyytyväisiä. Elokuussa tapaamme.

Sitten menin ostamaan marjoja ja hedelmiä. Pistelin jo rasiallisen ruotsalaisia mansikoita. Makoisia kuin mitkäkin. Mennen tullen voittavat maussa eteläeurooppalaiset.

C huonossa kunnossa. Ei jaksanut kertoa pahan olon laatua, vaan selitti lähtevänsä teho-osastolle. Sekavuutta? Jos kunto vaatii, niin kiireesti ambulanssi, jonka miehistö tekee kokeita jo kotona. Sitten päättävät, viedäänkö sairaalan poliklinikan päivystykseen, jossa taas tutkitaan ja päätetään jatkosta. Teholle ei noin vain voi mennä. Nämä asiat ovat minulle niin kovin, kovin tuttuja. Olen hiukan nyt huolissani C:stä. Mitä siellä pääkopassakin tapahtuu? No, hänellä on sekä sisar että poika. Kai huolehtivat.

2 kommenttia:

  1. No niin!! Ja kuule, paljon, paljon huonompaakin voi kilahtaa päähän kuin kesä! Tiedät kyllä, mitä tarkoitan. Siis ihmettelevät, mistä Stadin friidu on löytänyt Stadin slangin!! Kunhan huomaavat, minkälaisen tietopankin ovat saaneet takaisin jäsenekseen. Voi että tulin iloiseksi!

    VastaaPoista
  2. Marjatta. Hyvät hyssykät, en minä noin etevä sentään ole kuin että ihan "tietopankki". No, kyllähän tässä rinta rottingille nousi. Kiitos ja hyvää Puolustusvoimain lippujuhlan päivää, koulujen päättymistä ja yleisesti kaikkea.

    VastaaPoista