19. kesäkuuta 2016

KEHUT STOCKMANNILLE

Soitin ja pyysin audienssia sosiaaliohjaajalta, joka epäsi pyyntöni päästä vammaiskuljetuksen piiriin. Hän ei ollut oikein halukas minua enää tässä vaiheessa päätöksen teon jälkeen tapaamaan, koska tapaaminen olisi pitänyt tapahtua ennen hakemustani. Enpäs tajunnut. No, hän oli aivan ystävällinen ja lupasi lähettää aikatauluja, reittejä ja ylipäätään tietoa tämmöisestä pikkubussista, joka on vaivaisia varten. Ehdotti myös, että julkituon tyytymättömyyteni päätökseen lähettämällä sosiaali- ja terveyslautakunnan jaostolle reklamaation ja tämänhän minä teen.

Kerroin aikaisemmin Stockmannin muistaneen minua syntymäpäivänäni. Se oli suklaarasia, jonka eräs ystäväni haki ja sai pitää. Avattuaan rasian, huomasi suklaiden olevan täysin harmaita ja muutaman niistä homeen peitossa. Ei ollut uskaltanut minulle aikaisemmin kertoa. Nyt uskalsi. Soitin oitis Herkkuun ja kerroin saamani lahjan epäkuranttisuudesta. Asiakaspalvelun toimihenkilö oli vilpittömästi pahoillaan anteeksipyyntöjen kera. Ystäväni sai hakea uuden suklaarasian, jonka myös sai pitää. Vaikka moitin Itäkeskuksen Stockmannia, se toimii kuitenkin niin kuin pitääkin säilyttääkseen asiakkaansa, korjaa virheet ja pyytää anteeksi. Siitä kiitin Herkkua.

Sataa ja kello käy seitsemää aamulla. Tätä päivää en aio uhrata lepäämiselle ja nukkumiselle. Kahvi on jo tippumassa, leipä odottaa paahtamista ja appelsiinimarmeladikin hollilla. Ulos en aio.

Täällä ei näy lokkeja niin paljon kuin Katajanokalla, onhan tämä sisämaata ja joillakin lokeilla on atavistinen aisti tallella, että lokkien valtakuntaa on meri ja yleensä vesi ympäristöineen. Eräänä päivänä näin kymmenittäin lokkeja. Syy selvisi hyvin nopeasti: Lassila & Tikanojan jäteauto ajoi huoltoaseman pihalle lokkiparvi perässään. En ollut moista aiemmin nähnyt, Ennen muinoin laivojen ahterin liepeillä parveili lokkeja, mutta se olikin sitä holtitonta ja ajattelematonta aikaa, kun laivasta heitettiin ruuan tähteet mereen. Siitä vaan ämpärikaupalla, mitä seisovasta pöydästä oli yli jäänyt ja lokeilla sekä kaloilla alkoivat pidot. Nykyisin määräykset kaikenlaisten jätteiden sekä jätevesien päästäminen mereen on ankarien säännösten alaista.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti