11. kesäkuuta 2016

KESÄLAUANTAIN AAMUHURMAA

On tämä niin ihmeellistä. Aloin tätä naputella klo 5,49 lauantaiaamuna ja olen aivan pirteä. Odottelen kahvin tippumista. Eihän missään ole kielletty tiputtelemasta tähän aikaan. Yleensä juon kahvia huomattavasti myöhemmin.

Eilen laitoin vanhaan henkilövaakaan ostamani pariston ja kiipesin vaa´alle. Ei toiminut. Hiukan pelästyin, kun ajattelin, että vaakaparka ei tämmöisiä lukemia, joita minusta lähtee, pysty punnitsemaan. Sitten järkeilin vaa´an yksinkertaisesti lakanneen toimimasta. Onhan ollut ikiajat käyttämättä. Siispä ensi viikolla ehkä jo parempikuntoisen lonkan kanssa Expertille, tai mikä Power se on, uutta vaakaa hankkimaan.

Aamu urkeni siis hyvissä merkeissä. Ulkona paistaa aurinkoinen, eikä katuelämä ole vielä vilkastunut. Kahvi alkaa mukavasti tuoksua nenään ja minätyttö paahdan itselleni kokojyväleipäviipaleen. Siihen päälle kolesterolia alentavaa kevytkasvislevitettä (ennen sain käyttää Oivariinia) ja sen päälle sipaisu skottilaista appelsiinimarmeladia (he saavat siihen semmoisen mukavan kitkerän maun) ja ehkä pahvijuustoviipale. Iso mukillinen herkullista maitokahvia (rasvaton maito tietysti) ja päivä voikin sitten, tai aamu, jatkua. En vain tiedä oikein, miten, tämän kirjoittamisen jälkeen. Tietysti tämmöinen henkinen painiskelu lauseitten kanssa väsyttää, että voisin kellahtaa vaikka takaisin vuoteelleni ja herätä normaaliin aikaan. Kunhan muistaisin, että aamukahvi on jo nautittu.

Katselen ruokakaupassa vesi kielellä ja muistot mielessä uusia ja vanhoja perunoita. En osta, en syö. Kävelen iltalehtien lööppien ohitse ja lööpit kertovat suomalaisten syövän päin seiniä eli siis tyystin vääränlaisesti väärää ruokaa. Vilkuilen säälivästi ohimenevien ostoskärryjä ja käännän oman terveellisellä muonalla täytetyn ostoskorini rollaattorin päällä parempaan asentoon. Tunnen kuinka sievästi tyhjentyneet "allit" heilahtelevat leningin hihoissa kuten leuan alla "helttakin". Sitten saatuani kaiken kropassani lopulta kondikseen, menen kiinteytyskurssille tai plastiikkakirurgille. Minusta tulee niin timmi. Joulupukkikin ihastuu, kun tuo jouluna sen sähkökäyttöisen 4-vetopyörätuolin. Tai ainakin modernimman rollaattorin. Tai jotain, jonka olen itse ostanut.

2 kommenttia:

  1. Joskus sitä vaan herää aikaisin ja reippaana. Ehkä alkukesän valoisuudella on osansa asiassa. No, ainakin on sitten pitkä päivä edessä ja aikaa kaikenlaiseen puuhailuun. Ja hei, kai sinä nyt voit ihan muutaman uuden perunan syödä, vai? Ja pliis!! Annahan nyt joulupukkipuheiden olla, vaikka mielelläni kuulenkin sitten aikanaan joulupukkiraportin. Otetaan nyt lähestyvä Juhannus ensiksi, jooko?! Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, mikä vika Joulupukissa Mittumaarin aikoihin? Sehän on ympärivuotinen mies ja käy nytkin kurkkaamassa, onko Marjatta ollut kiltti Joulua ajatellen. En minä niitä perunoita, kun lääkäri kielsi tärkkelykset. Tänään nukuin kymmeneen, että se siitä valoisuuden voimasta. Hyvää sunnuntaita!

      Poista