Koettelumusten aamupäivä ohitse! Tarkoittaa pesuhetkeä, joka yleeensä on aggressiivista käyttäytymistä ja rumaa kielenkäyttöä. Ensi viikko on 2. pääsiäispäivän takia vapaa. Puoliso ei pidä vieraiden ihmisten sohlaamisesta kroppansa kanssa ja ohessa saan minäkin tuta vihanpuuskia. Sitten rauhoittuu, kun pesijöiden jälkeen on ovi sulkeutunut. Sain jo äsken hymyn kasvoille kertoessani kohta olevan lounasajan. Mutta onnen pipanoita on, kaksi yötä mennyt loistavasti nukkuen. Menossa se parempi periodi.
Puoliso on joskus kirjoittanut hänkin mielellään. Muutamia runoja,runon pätkiä ja pitempiä kirjoituksia. Mökillä hän ahersi niin ikään keittiöpuuhissa minä pikkupiikana auttelemassa ohjeitten mukaan. Kaupungissakin syntyi yhtä sun toista ja yleensä ilman keittokirjoja. Ehkä hänestä olisikin pitänyt tulla kokki pankinjohtajan sijaan.Tai arkipäivän runoniekka, johon alla oleva viittaa.
Oi juuriska,oi juuriska
ja lanttu harashoo,
tästä kyllä muijiemme
paikat paksunoo!
Näin taas kerran kauan sitten koetut kokemukset tuikkivat mieleen. Kotiympyröistä on paha kovin usein nyhjäistä kerrottavaa. Kunhan kevät etenee ja kesä koittaa, osallistutaan sosiaaliseen elämään enemmän. Pesunaisetkin kysyivät, jos käymme koskaan ulkona (?). Kerroin käyvämme: taidenäyttelyissä, puistoissa, Stockmannilla, Skattan rantaraiteilla ja talon pihalla. Nyt on ollut pitkä paussi minun fyysisen kuntoni takia. Vuosi sitten alkoivat lonkan murtumavaivat äksyyntyä ja siitä alkoi pitkä rumba, joka päättyi 30.12. viime vuonna suureen leikkaukseen. Tosin ensin diagnosoitiin murtumat niitä huomaamatta oireiden perusteella nivelrikoksi. Se pitkitti koko hoidon aloittamista. Nyt olemme näin pitkällä ja enää ei ole suurempaa estettä ulkoilemiseen. Taitaa liittyä enemmänkin minun viitsimiseeni. Jos pääsiäisen sää on makuuni, niin ylös,ulos ja iloiseen auringon paisteeseen.
Tänään vielä pohdin puita heiniä ja ihmettelenkin seuraavaa. Arabimaissa lienee viinalla läträäminen syvästi kiellettyä ja kuitenkin alkoholin kerrotaan olevan arabialaista alkuperää.Hyvä juoma hurskahille, sanotaan.Viinassa pysytelläkseni, kerron, miten sodan aikana jotkut suomalaissotilaat tulivat "humalaan" juotuaan saksalaisilta saamaansa kivennäisvettä, koska pullon kyljessä luki "kein Alkohol". Saksan kieli oli vasta hakusessa ja sotaurhot ymmärsivät vain sanan Alkohol. Sanoisin, että psyykinen reaktio tämä känniin tuleminen.
Panen tähän loppuun erään mainoksen vuodelta 1932, jolloin kieltolaki päättyi: " Trowerin whisky on toverin viski!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti