VOI SURKEUTTA TÄTÄ

Jyrki Katainen ottaa ja lähtee Kokoomuksen puheenjohtajuudesta kuin myös jättää pääministerin tehtävät. No,ällistyihän tästä moni. Minäkin. Uusiksi menee monella tavalla, ties miten. Jää nähtäväksi.

Meillä kotona on ollut vähän vaikeaa. Huonoja aikoja, jotka panevat masentumaan. Viime yöksi annoin unipillerin puolisolle ja nukkuihan tuo suhtrauhallisesti. Kieltäytyi eilen lääkityksestä, syömisestä, eikä puhdistuskaan sujunut. Jätin siihen. Nyt aamulla meni jo paremmin, lievää sekavuutta. Nämä kieltäytymiset ja vihanpuuskat vievät minulta voimat, henkinen tasapaino hiukan järkkyy. Hänen psyykiseen muutokseensa en kai milloinkaan totu. Tuo älykäs, rauhallinen ja kiltti mies muuttui sairastumisen myötä ja tämä pitää tietysti ymmärtää. Pahoina hetkinä mietin, miksi juuri meille, miksi minä? Hetken päästä: miksi ei? Siinä me, minä, kuin joku muukin. Harmaa sateinen päiväkö panee tämmöiset mietteet päähäni? Sitä vaan joskus väsähtää ja kuluu tovi, kunnes taas katselee valoisan toiveikkaasti eteenpäin, kerää voimia ja jatkaa.

Joudun ensi viikolla väkisinkin Stockmannin Hulluille Päiville. Torstai on tuuraajapäivä. Inhoan alennusmyyntejä, ihmispaljoutta, tungosta ja jonkunlaista villimiehen mentaliteettia. Vuosiin en ole varsinaisia näiden päivien tuotteita hyödyntänyt. Ehkä Herkussa tahattomasti. Hisseihin pitää jonottaa ja ne ovat täynnä. Kärsimätön luonteeni joutuu taas kovalle koetukselle. Hissikulttuuri kun ei meillä ole oikein hanskassa. Muutama ihminen saa väärällä asettelulla isonkin hissin täyden tuntuiseksi.Ensin ulos ja sitten sisään- logiikkakaan ei aina pelaa. Tällä asenteella kun torstaina änkeydyn sekaan, huono päivä osaltani on taattu.

Seinän takainen herrahenkilönaapuri on kohtelias. Vaikka kulkee vain hissin ohi, kun olen tulossa siitä ulos, avaa hissin oven minulle. Vaihtaa ystävällisen sanan mennen sitten menojaan. Muutti joitakin kuukausia sitten. Ei kuulu musiikin jumputusta, kuten edelliseltä nahkaan ja metalliin pukeutuneelta nuoreltamieheltä melkein ympäri vuorokauden. En ollut ainoa kyllästynyt. Hänen ovikellonsa soi usein, kun taas jollakulla tyytymättömällä asukkaalla oli asiaa. Muutenkin rappu on hiljentynyt, eikä ole enää tarvinnut kutsua virkavaltaa erääseen tiettyyn asuntoon, jossa 20-30 henkinen lauma piti bileitä viikonloppuisin. Poliisit hajoittivat metelöijien parven. Osa luikki nopeasti ikään kuin pakoon kengät kainalossa. Ei enää rappukäytävässä tyhjiä oluttölkkejä, eikä keltaisia pissajälkiä talvisin lumessa pihalla, ei humalaisten örinöitä, eikä nuotin vierestä kuorolaulua, ei liioin parvekelasien lentämisiä alas pihalle. Viisi kertaa poliisit ovat käyneet. Jokohan riitti?

Olenkohan tavallista äksympi tänään? Huonosti nukutut yöt kostautuvat, mielipaha sielussa jäytää ja itsesääli nostaa päätään. Mutta varinaisesti rypemään siinä en ala. Mikähän asia olisi positiivinen juuri nyt? Se, että tänään voi olla paremmin kuin eilen. Kannattaa toiveikkaasti näin ajatella ja kaivaa jostain pieni hymy huulille.