20. huhtikuuta 2014

TAVALLINEN VAI ORIGINELLI?

Lämmintä ja aurinkoa sauvaillessani taksiin ja sairaalaan. Tavanomaiset viemiset, parran ajoa. Päivähoitaja tuli tervehtimään, iltahoitaja sanomaan päivää. Kantelivat, ettei puoliso ollut edellisiltana ottanut lääkkeitä eikä iltapalaa. Aamu iltaa kuitenkin parempi.Pieni hymykin hoitajalle.

Katselin Teemalta Valérie Expositon dokumentin (2013) Édith Piafista, Piaf intiimisti.Jonkun vanhemmankin dokumentin olen joskus nähnyt. Kun elettiin vielä gramofonin ja lp-levyjen aikaa, hankin Piafin levyjä. Olen hänestä pitänyt ja pidän vieläkin. Nyt nautin tämän Pariisin pikku varpusen elämäkerrasta ja lauluista. Sen jälkeen tullutta elokuvaa en jaksanut enää. Nukahdin sohvalle. Enkä edes ollut pudottanut kaukosäädintä, jota puristin kädessä. Yleensä se kolahtaa lattialle.

Olen tässä miettinyt yhtä hullua asiaa, että olenko elämäni aikana ikinä tuntenut ketään originellia ihmistä. Tuli mieleen Piafista, joka ihmisenä ei aivan tavallinen ollut. Eli täysillä ja kiihkeästi ikään kuin alusta alkaen olisi tiennyt kuolevansa nuorena. Ei, en ole tuntenut. Tuntemani ihmiset ovat olleet tasaista väkeä noin suurin piirtein, mitä nyt riehaantuneet lasillisen jos toisenkin ääressä. Minusta viina ei tee ihmisestä originellia. Se tulee sisältä päin. Se on syntymälahja. Eikä se loukkaa ketään. Se voi olla kanssaihmisille vaativaakin, mutta älykkäällä ja rakentavalla tavalla.

Halusin olla originelli ihminen, mutta olen vain tämmöinen tavallinen pulliainen ilman suurempia särmiä. Ihan tyytyväinen kuitenkin olemassaolooni, noin yleisesti. Pikkutyttönä suunnittelin tulevaisuudesta kaikenlaista ja aina siihen liittyi jonkinlainen kuuluisana oleminen. Ehkä kaikkein eniten haaveilin olevani Suuri Näyttelijä, jota kansa palavasti palvoo ja kukkiin hukuttaa. Nämä unelmat kasvoivat minussa ehkä siksi, koska olin ensimmäistä kertaa teatterissa 4v. Kyllä sen ikäinen jo ottaa vastaan vaikutteita! No, vei äiti minut Ateneumiinkin, mutta taiteilijan urasta en tuulentupia rakennellut. Huomasin isompana kuvataiteilijoiden olevan hiljaista väkeä.Työ yksinäistä ja vie kauan aikaa. Joku vuosikausia saman kuvan kimpussa. Näyttelyssä katsojat eivät liioin  huuda taulun edessä "bravo", eikä nimikirjoitusten metsästäjät ole ahnaina vaanimassa salamavalojen välkkeessä. Tänne vierailemaan tulleet elokuva- ja laulumaailman tähdet saivat kansanjoukot liikkeelle ja Armi Kuusela, kun hänet oli mitattu koko Universumin kauneimmaksi. Tämmöistä kuuluisuutta en itselleni uneksinut ja kaunista minusta ei saanut tekemälläkään, vaikka juhlapyhinä keikkuikin kiharoissa suuri rusetti.Tiesin, että minun on jatkettava ihan tavallisena pikkutyttönä olemista, eikä aikuisuus kuuluisuutta tuo.Ja ihan tavallinen minusta sitten tulikin. Mitä se sitten tarkoittaakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti