Eilen soitti ensin sairaanhoitaja puolison sairaalasta ja heti perään lääkäri. Kummankin asia oli: miten te pärjäätte kotona? Alan kyllästyä. Sitä paitsi olin juuri Herkussa ja mietin, ostaisinko rönttösiä. Puoliso tulee lauantaina eli huomenna kotiin ja siksihän minulta entistäkin tiiviimpään tahtiin on kyselty jaksamista. Naapurivuoteen potilaan puoliso on kauhuissaan, kun hänelläkin alkavat oman miehen hoidot kotona, "eikä tiedä mistään mitään", kuten minulle kertoi. Kantapään kautta,kantapään kautta, naisen vaistolla, kyllä se siitä, minä valistin. Puhuin kokemuksen syvällä rintaäänellä, kuten kuluneesti pruukataan sanoa.
Nyt on rynnättävä ruokaostoksille, sillä seuraavan kerran pääsen kauppaan viikolla 19 ja siihen on pitkä aika. Sattuu vappu tuuraajan torstaiksi. No, järjestelykysymyshän tämä on. Kestomaitoa vaan kotiin! Muuta pakkaseen ja pitkäsäilyväistä jääkaappiin. Kyllä se siitä.
Puoliso on istunut vihdoinkin pyörätuolissa. Oli eilenkin. Kyöräsin sitten huoneeseen ja vuoteeseen, johon oitis nukahti. Ehti sentään syödä marjat ja hedelmät ja partakin ajettiin.Istuin tovin napit korvissa ja kuuntelin Matti Klingen Kadonnutta aikaa löytämässä. Minuakin alkoi jostain syystä nukuttaa. Sauvailin neloseen ja ajoin kotiin. Eräältä pysäkiltä pelmahti vaunuun japanilaisjoukko. He kulkevat aina laumoittain. Kaikilla roikkui kamera kaulassa. Katselivat ahnain silmin ratikan ikkunoista Mannerheimintietä. Lasipalatsilla lähtivät.Vaunuun tuli tilaa ja hiljaista. Kepittelen itseni nykyisin ratikkaan siitä ovesta, jossa ei ole portaita. Ihan niin kuin muutkin vaivaiset ja lastenvaunut. Jälkimmäisiä saattaa olla kolmetkin ja silloin on ahdasta. Rollaattoriväki antautuu pysäkillä suosiolla odottelemaan seuraavaa ratikkaa. Tämä osa vaunua on minulle uutta, sillä yleensä olen livahtanut sisälle etuovesta, enkä ole edes suuremmin portaita noteerannut. No, kyllä minä vielä, kunhan pääsen kyynärkepistä eroon.
Rakas ihana kummityttö oli imuroimassa lattiat ja panemassa parvekkeen kesäkuntoon. Partsin sisustusmaku on meillä hiukan erilainen, jotain muutan myöhemmin. Oli ostanut vielä kukkaistutuksiakin, vaikka kielsin, kun kasteluhomma on aina niin ikävää, parveke on kuin pätsi kesällä, aurinko paahtaa. On sälekaihtimet,on, ja joskus avaan jopa lasitkin. Mutta silti. Kiittelin kauniisti kukista ja mietin, kuinka kauan ovat elossa. Minulla kun tuppaa olemaan sisäistutusten kanssa muutenkin huono viherpeukalo. Lahjaksi saamani orkideankin tapoin hyvin nopeasti. Nyt on jonkunlaisen muratin hoito koetuksella. Sekin lahja. Miksi juuri minulle, kukkien kasvattamisen täystolvanalle, annetaan kasvilahjoja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti