10. maaliskuuta 2014

KAIKINPUOLISTA KAUNEUTTA JA KAUHUA

Tänään ei kehuta vallattomasti ketään eikä mitään. Eilen pari puhelua ja muuten yöpaitalepäilyä. Yhden puhelun tein toiselle yöpaidassa olijalle, joka myös otti sunnuntain levon kannalta. Kuuntelin silmät kiinni Emmerich Kalmanin musiikkia Mustalaisruhtinattaresta. Kyselin kerran erään tavaratalon levyosastolta Kalmania, eivätkä tunteneet. Myyjä tunnusti, ettei ole kuullutkaan tästä unkarilaisesta kuuluisasta säveltäjästä. Levyä en saanut.Mutta onhan tietokone ja siitä saa. Minä olen aina pitänyt operettimusiikista. Joskus ajattelin sen olevan jollain lailla pehmeä lasku oopperan puolelle. Mutta ei ollut onnistunut idea. Näin Bulevardin vanhassa Oopperassa  Modest Mussorgskyn Boris Godunovin ja se oli uuvuttavan raskas. Minusta ei tullut oopperarakastajaa, vaikka niihin aikoihin pakottauduinkin silloin tällöin tätä lajia kuuntelemaan ja katselemaan. Operetilla on omat kannattajansa ja minä kuulun heihin. Koko sydämestäni ja sielustani.

Katselin Teemalta elokuvan, joka kertoo Alcottin Pikku naisista. Eletään vuotta 1870 USAssa. Elokuva valmistui 1949. Nähty moneen, moneen kertaan ja juuri tämä versio. Enkä itkemättä voi katsoa. En eilenkään. On niin kaunista ja kilttiä, hyvää kasvatusta, rakkautta, huomaavaisuutta, romantiikkaa, ylenpalttista hyvyyttä, surua ja murhetta. Kaikki itkettävän elokuvan elementit. Nyyhkin paperinenäliinaan. Sitten ryhdyin miettimään, pärjättäisiinkö tämmöisellä hyvyydellä nykyaikana? Potkittaisiinko päähän näitä pikku naisia, käytettäisiinkö kaikin tavoin hyväksi? Ainoastaan yksi tytöistä, Jo, olisi ehkä pärjännyt. Kapinahenkeä ja oma-aloitteisuutta tässä nuoressa naisessa. No, kirjailijahan hänestä sukeutui. Liekö jotain May Alcottia itseään mukana?

Pysähdyin myös katselemaan joltain kanavalta ohjelmaa säästä, joka maapallon  eri puolilla on hurjasti muuttunut. Enkä enää usko erään ystäväni vakuutteluihin sään normaaleista muutoksista kautta aikain ja että tämä muuttuminen puoleen tai toiseen kuuluu vain asiaan ollen ihan tavallista vaihtelua. Eikä mitään. Kyllä me olemme itse sotkeneet asiamme ja alkaneet vääränlaisilla ja ajattelemattomilla touhuilla  saada muutoksia aikaan niin että lämpenee. Taas peloteltiin silläkin, että kun jäämassat pohjoisessa sulavat, niin ihmiskunnan käy kalpaten ja merenrantakaupungeista tulee tämän ajan Atlantiksia. Tulvia, myrskyjä, järistyksiä, tulivuorien purkauksia, vyörymiä, kuivuutta... kaikenlaista. Ei pitäisi muuten näyttää televisiossa. Me herkkänahkaiset emme kestä. Minäkin suren tulevaisuutta kovasti, vaikka aivan varmasti työnnän jo koiranputkea, kun katastrofi iskee ja kauhusta tulee päätekijä. Meret valtaavat ilkeästi alaa ja tuulet tuivertavat kaiken ihmisen rakentaman lyttyyn. Siinä menee sitten niin Eiffelin torni Pariisissa kuin se 46 metriä pitkä nainen, Vapaudenpatsas, New Yorkin Liberty Islandilla. Minäkö pessimisti? Älkäähän nyt.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti