Katselin eilen N:n kanssa keskusteltuani puhelimessa YLEAreenasta Oscar-ehdokas elokuvan Pitääkö mun kaikki hoitaa? En ollut nähnyt aiemmin, vaikka kuulemma on TV:ssä näytetty ja N sen katsonut. No, jos mainittu lyhytelokuva oli tarkoitettu humoristiseksi pilkahdukseksi lapsiperheen arjessa, ei se minua huvittanut pätkääkään. Laimeaa kohellusta vailla iloa. Hyvä se on näin jälkikäteen sanoa, mutta olin leffan nähtyäni sitä mieltä, että palkintoa emme saa. Näin kävi. Luin netistä. Olin ajatellut, että jos en nuku, katson Oscar-tilaisuuden televisiosta. Nukuin. Otin kuin otinkin illalla nukahtamispillerin ja se vei minut autuaasti ja onnellisesti unten maille.
Omaishoito kunnissa takkuaa. Tämä sai minut jälleen kerran takajaloilleni. Vaikka on pykälät, kehoitukset, jopa määräykset, kunnat nikottelevat ja repivät omaishoitajien selkänahasta lisää ja lisää eli vähentävät palkkioita, kieltäytyvät milloin milläkin verukkeella antamasta kotiapua, supistavat omaishoitajien määrää jne. Tarina, joka netissä oli, esimerkkinä kertoo rouvasta 74v, joka hoitaa neliraajahalvautunutta miestään 76v ilman apua kotona ja tehnyt sitä jo 14 vuotta. Minulla vasta yhdestoista vuosi menossa ja asiani paremmin. Kiitos Helsingin kaupungin, joka velvollisuudentunnossaan on tehnyt sen minkä pitää. Esimerkkitarina netissä on juuri sitä, mitä ajatellaan: omainen hoitaa kumminkin! Näinhän se menee. Meistä moni hoitaa läheistään voimiemme äärirajoilla ilman lomia, apua ja toivoen, että me itse pysymme terveinä jaksaaksemme 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä.
Ystäväni N ei perusta nykyrunoudelle. Hän on ikuinen Eino Leino-fani, riimityksen ihailija, eikä saa säväyksiä muista kuin näistä jo edesmenneitten lyriikasta. Luin hänelle puhelimessa yhden Jenni Haukion runon. Pidin itse siitä, mutta jo ennakkoasennoituminen ystävälläni pani hänet heti ensi riviltä tuntemaan antipatiaa. Tommy Tabermann teilattiin niinikään. Liikaa rakkautta. Aforismeilla saa heittää vesilintua, mutta Raamatun psalmit saavat kannatusta. Entäs Omar Khaijam? kysäisin, vaikka tiesinkin vastauksen. Kun kerran "vanhasta" pitää, niin tämä persialainen 1000-luvulla elänyt saattaisi olla suosiossa. Ei ollut. Liikaa viinille maistuvaa. Ystäväni on absolutisti. Mutta vannoutunut Eino Leino-fani on antanut sydämensä Edith Södergranille (1892-1923), vaikka runoilija luokitellaankin modernin runouden pioneeriksi täällä Pohjolassa. Tämä aika, nykyaika, muuttaa myös runoutta kuten kaikkea muutakin ja muun muassa Jenni Haukio ja kumppanit edustavat tätä aikaa. Ehkä ilman riimityksiä, paatosta ja runon "ymmärrettävää tarinaa". Tämän ajan ihminen on omaksunut kaiken hektisyytemme keskellä lyhyemmät ja iskevämmät runot. Olemme melkein sadan vuoden päässä Leinon monisäkeisestä Helkavirsien Tumma-runon "syntymässä säikähtäneestä maammon marjasta". Tokikaan Eino Leinoa ei ole unohdettu, eikä ole tarkoituskaan. Hän oli yksi, ja on yhä, parhaimpiamme.
EN VOI!
Aatoksia
suloisia
mull´ on paljo syömessäin,
kun rintahain
ma tunteet sain,
sanat paperille niit´en saa
oikeassa valossaan!
(Eino Leino,12v)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti