Sisälläni velloo masentunut mieliala. Pelkään ihan oikeasti jotain pahaa Euroopassa tapahtuvan. Vaikka vitsaillaan blogienkin kirjoituksissa, niin taka-alalla on kuitenkin ajatus, että jos sittenkin menetetään järki ja tartutaan aseisiin. Sitten ovat ne blogit, joissa vakavasti puhutaan sodan uhkasta kuin myös jotkut bloggaajat kertovat menneistä sodista, vaikkakaan eivät itse kokemina. Sodat ovat puheenaiheena. Jokaisen ihmisen päässä Euroopassa pyörii nyt kaikenlaisia ajatuksia, uutiset luetaan ja kuunnellaan tarkasti, seurataan tilannetta niin Venäjällä kuin Krimillä, Ukrainassa Ei ole hyvä olla.
Tänään taas puolison luo. Partahommia ja hedelmiä. Hiukan toista viikkoa ja hän tulee kotiin. Sosiaalitomistosta soitettiin ja kysyttiin aikomuksiani, jotka ovat: kotiin huomaani. Otanko lisää "kotiapua" jää nähtäväksi. Ja jos, niin vaadin ammattitaitoisia hoitajia, joista todellakin on apua. En niitä ,jotka katselevat, kun minä teen työt ja jotka vastaavat pyydettyäni makuuhaavan tarkistusta "ei me osata". Vuosien aikana on ollut vain muutama todellinen kotiapu, jotka ovat saaneet pikakurssin sijaan aivan oikean koulutuksen ammattiin.
Omaishoitajuudesta oli A-studiossa keskustelua. Siinä omaishoitajana ollut rouva sanoi, ettei parannuksia ole tullut kymmenen vuoden aikana, vaikka eduskunnassa niin kauniisti keskustelutunneilla puhutaan ja varsinkin ennen vaaleja. Nyt jälleen on tapetilla omaishoitajien samanarvoisuus kaikkialla maassa. Eroja on ja ne riippuvat kuntien varallisuudesta kuin myös siitä, miten halutaan rahaa käyttää. Kriteerit ovat ankaroituneet sillä tavoin, että kaikkia epävirallisia omaishoitajia ei oteta virallisten piiriin saamaan omaishoitajapalkkiota työstään. Olen onnellisessa asemassa, kun asun Helsingissä, jossa omaishoitajuutta arvostetaan ja kaupunki pitää meistä huolta, vaikka monia asioita onkin supistettu kaupungin taloudellisen tilanteen vuoksi yleisten säästötoimenpiteiden puitteissa.
Aikoinaan tappelin kiivaasti sitä vastaan, kun erinäiset hoitotarvikkeet pantiin maksullisiksi sekä vaippojen päivittäinen kulutus räknättiin päättäjän pöydän ääressä, vaikka jokainen hoidokki on erilainen ja yksilöllinen. No, minun taisteluni ei kaupungin kanssa muuttanut mitään, mutta sainpas kaksi päättäjää itselleni soittamaan ja vielä toinen lähetti kirjeenkin lisäksi. Nyt en ole vähään aikaan mihinkään puuttunut, mutta olen valmis, jos katson asian aiheelliseksi. Tämä tarkoittaa, että voin ottaa yhteyttä peruspalveluministeriin hänen avustajansa tai eduskunta-avustajansa kautta. Muutama vuosi sitten olin eduskunnassa tapaamassa erästä kansanedustajaa, joka kuului kaupunginvaltuustoon ja oli kiinnostunut omaishoitajuudesta. Pullan ja kahvin lomassa purin hänelle sydäntäni ja varmemmaksi vakuudeksi olin pannut asiani myös paperille häntä varten. Tiesin sen, että mikään ei omaishoitajien kohdalla muutu. Eikä muuttunut. Onhan meillä Omaishoitajat- ja Lähellä-Liitto, joka ajaa asiaamme, mutta senkään voimat eivät ole aina riittäneet parantamaan omaishoitajien asemaa. Sillä on kuitenkin tiivis yhteydenpito kuntaan ja enemmän sananvaltaa kuin yhdellä pienellä omaishoitajalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti