HALAAMISTA

Kamppailin eilen Hullujen Päivien tungoksessa rollaattorin kanssa. Oli tavanomainen tuuraajapäivä ja asioita. Sain lopultakin viedyksi postilaatikkoon Italian kirjeenkin. Stockmannin palvelupisteessä rollaatorin päälle ajoi motorisoitu pyörätuoli. Mies sanoi "oho" ja yritti peruuttaa saadakseen yhteen liittyneet pyörät irti toisistaan. En sanonut mitään, mutta ajattelin sitäkin enemmän. Selviydyin ruuhkaisesta tavaratalosta loppujen lopuksi aika hyvin. Vedin ulkona syvään henkeä ja katselin, mitenkä kansaa lappasi tavarataloon sisälle. No, ja sehän on Hullujen Päivien tarkoitus.

Kerroin aikaisemmin, kuinka kiittelin alakerran opiskelijakaveria siitä, että oli oppinut hiilien ja sytytysnesteen suhteen grillatessaan omalla patiollaan. Enää ei se helvetillinen katku ole tullut meille kotiin, enkä minä liioin saa päänsärkyä. Kiitollisuuteni osoitukseksi ostin eilen hänelle kakun. Illalla Herkun sen tuotua, vein. Nuorimies avasi oven ja minä ojensin viemiseni. Hän katseli punaisella rusettinauhalla solmittua kakkulaatikkoa ja kysyi, mikä se on. Kerroin. Hänen silmänsä tuikkivat iloisina ja hän luultavasti piti antamastani yllätyksestä. Käännyin lähteäkseni ja tämä hontelo ja pitkä opiskelijapoika kysyikin yllättäen, saako hän halata. Minä annoin hymyn myötä luvan ja hän halasi ja minä halasin kohteliaasti takaisin, joka tarkoitti, että taputin häntä tätimäisen ystävällisesti selkään sillä kädellä, joka oli hänen ympärillään. Toisella pidin rollaattorista kiinni.

Olen aina tykännyt halaamisesta. Jo ennenkuin tapa rantautui muusta maailmasta meille Suomeen. Minulla oli kerran naispuolinen ystävä, joka vierasti tätä kansainvälistä tapaa. Hän ei hyväksynyt intiimiä lähestymistä, koska se hänen mielestään osoitti vähintäinkin kahden halaavan ihmisen liian läheistä suhdetta, josta voi päätellä vaikka mitä. No, halaamisilla on tietysti eroja. En käyttäisi sanaa "halata", jos liikutaan toisenlaisilla alueilla kuin silkan tervehtimisen tai siihen viittaavan asian puitteissa. Tätä silloista ystävääni ei yleensä halattukaan. Tiesimme hänen kantansa ja kunnioitimme sitä.

Lopetin eilisen illan lähellä puoltayötä katseltuani Martin Brestin ohjaaman elokuvan Naisen tuoksu (Scent of a Woman.1992). Nähty aiemminkin, mutta aina yhtä raikas ja ajatuksia herättävä. Al Pacinosta pidän ja hän saikin Oscarin everstiluutnantti Frank Sladen roolista. Tarina kertoo sokean miehen (Al Pacino) ja hänen avustajansa Charlie Simmsin (Chris O`Donnell) New Yorkin matkasta kuin myös Frankin osin vaikeasta ja ristiriitaisesta luonteesta, eristäytymisestä pimeään maailmaan ja armeijassa saatuihin vaikutteisiin. Nuori Charlie viitoittaa hänelle tien elämään oman opiskelijamaailmassa saadun ongelman kautta. Pidän tästä elokuvasta.