SHAKKIMATTI

Perin vanhemmiltani kaiken muun tavaran ohessa  erään shakkiaiheisen taulun jäljennöksen. Taitaa olla jonkunmoinen painokuva. Alkuperäisen olinpaikkaa en tiedä (jossain Saksassa?). Kuva on shakin peluusta, jota isäni harrasti intohimoisesti kuolemaansa asti. Äitini ei taulusta pitänyt ja se olikin aina jonkun huoneen huonoimmassa paikassa seinällä. Nyt se on meillä makuuhuoneessa. Sen nimi on Schach-Matt. Vasta äskettäin kiinnostuin kuvasta,vaikka olen sitä koko ikäni katsellut. Se on saksalaisen taiteilija Johann Peter Hasencleverin (1810-1853) työ ja voittanut pelaaja on juuri tehnyt shakkimatti-siirron. Miehellä on kukistajan voittoisa ilme kasvoillaan ja muut peliä seuranneet herrahenkilöt hymyilevät leveästi. Jopa lattialla oleva koirakin. Häviäjä näyttää alistuneen hämmästyneeltä kuinka tässä näin kävi-ilmeellä.

Syytä äitini antipatiaan taulua kohtaan en tiedä. Tai luulen tietäväni. Shakki vei isän kotoa pois ainakin kerran viikossa. Kotona lappasi isän shakkikavereita ja ilta meni 64 ruudun ja 32 mustien ja valkeiden nappuloiden ääressä. Kun mentiin kyläilemään isän veljien luo, pelattiin sielläkin shakkia. Äitiäni ei peli kiinnostanut, mutta minä opin siirrot ja muistan ne vieläkin. Taulu on noin vuodelta 1840 eli nuorehkon taiteilijan työ. Kuva tuo mieleeni muistoja isästä ja siksi taulusta pidän. Muistan isän tupakalle tuoksuvan shakkiklubin, jossa minäkin joskus kävin. Naisia ei juurikaan ollut, hiljaista väkeä lautojen ääressä. Pelasin kerran erään nuoren miehen kanssa. Hän sanoi hymyillen kohteliaasti "matti". Siihen peli päättyi. Arvatkaa, kuka hävisi?

Helsingissä oli kesällä 1952 suuren urheilujuhlan tuntua. Oli kahdet olympialaiset. Kymmenennet shakkiolympialaiset oli ne toiset. Neuvostoliitto oli ensimmäistä kertaa mukana ja siitä alkoi myös shakkiurheilussa tämän maan kiistämätön voittokulku. Isäni oli mukana järjestötouhuissa, ei osaanottajana. Helsingin kauppakorkeakoulu toimi kilpailupaikkana. Joka toinen vuosi nämä kilpailut järjestetään. Vuonna 2012 olivat Istanbulissa. Ensi vuonna Norjan Tromsössä.

Pienenä anekdoottina kerron eräästä isäni syntymäpäivästä. Olin tilannut juhlaan pitopalvelun ja annoin leipurimestarille täytekakun koristelun ohjeet. Sen piti olla normaalikokoinen shakkilauta nappuloineen, jossa peli on kesken. Kakkumestari oli hankkinut shakkikirjan ja katsoi sieltä Anatoli Karpovin  pelitilanteen. Kakku herätti suurta ihastusta isäni shakkiveljien keskuudessa.

Shakki tuo mieleeni hiljaiset klubihuoneet, tupakan savun, shakkikellon pienen kilahduksen, ikkunoiden paksut verhot ja mietteliäät miehet, miten minä siirrän ja mitä tuo sitten tekee. Shakin pelaamisen sanotaan kasvattavan logiikan tajua. Mene ja tiedä sitä. Eikä se ole vain sisäpeli. Suuret laudat ja nappulat ovat vallanneet alaa puistoissa ympäri maailman. Isäni toimi aikoinaan Kaivopuiston shakinpeluupaikan primus motorina. Sinne hänen tiensä vei kesäpäivinä. Kaverit kokoontuivat ja jättisuuret nappulat siirtyivät ruudusta toiseen. Shakkimatti.