Kylmää pohjoistuulta luvattu. Siinä se syksy kaikessa kalseudessaan sitten on. Pihan koivujen kuivat, kuolleet, ryppyiset ja puoleen kutistuneet lehdet sinnittelevät osin yhä paikoillaan. Kieppuvat maahan hyvässä piruetissa. Huoltomies puhaltaa kasoihin. Kengän pohjat kantavat lehtiriepuja sisälle asti, niitä tarttuu rollaattorin pyöriin.Pihalla jäi ruska väliin. Tusina päiviä vielä, niin ollaan marraskuussa.
Parinkymmenen vuoden päästä uhkaa maapalloa joku suuri mötikkä avaruudesta. Miten käy, jää nähtäväksi.En tykkää tämmöisistä tiedoista. Ahdistaa. Pankkikriisit, lamat, sodat... niistä voi selvitä, mutta tämmöinen jostain tuntemattomuudesta on aikamoinen haaste. Ehkä tiedemiehet keksivät keinon, millä tuho estetään. Tai se menee ohi omia aikojaan hipaisemattakaan. Marsin "maapallomaistumista" haikaillaan tosissaan. Sinne sitten ,kun täällä käy aina vaan ahtaammaksi, olosuhteet huonontuvat. Nykyistä kasvihuoneilmiötä kuulemma voi Marsissa hyödyntää, kun se kerran osataan aika mallikkaasti. Katselin eilen televisiota ja National Geographic tiesi tämmöistä kertoa. Osaanko edes mennä toiselle planeetalle sitten kummittelemaankaan?
Torstaina tuuraajan kanssa juttelin ja ihmettelin semmoista asiaa, että joku, siis aikuinen nainen, ei tiedä olevansa raskaana. Ymmärrän, jos kysymyksessä on joku +10v, jolla on valmiudet, mutta että aikuinen... Haikarako lapset tosiaankin tuo? Tuuraaja kertoi Suomessakin olevan naisia, jotka luulevat raskauden loppupuolta vain isoiksi vatsakivuiksi ja hämmästyvät hakeutuessaan lääkäriin, että uutta elämää siinä vuotellaan. Minä en uskonut, enkä usko vieläkään. Onhan raskautta ennen ollut tietynlaisia toimenpiteitäkin ja raskauden alettua, tapahtuu kaikenlaista kropassa. Eikö missään kilkata mikään aavistuksen kello? No, kuulin tämän ällistyttävän tietämättömyyden tiimoilta monia tarinoita, mutta niistä huolimatta en usko kenenkään aikuisen naisen, naimisissakin olevan, olevan näin naiivin näissä asioissa. Keskustelu tuuraajan kanssa virisi siitä salolaisesta naisesta, joka hylkäsi lapsensa kerrostalon penkille.Onneksi vauva löydettiin hyvässä kunnossa ajoissa ja nyt on löydetty äitikin, joka hylkäsi. Mitä seuraavaksi? Ei kuulu meille.
Lueskelin eilen muilla mailla asuvien blogeja. Pitkin ja poikin meitä suomalaisia on. Puolison tai työn takia asuinmaata vaihdettu. Kaukaisiin eksoottisiinkin kolkkiin muutettu. Vaatii luonteenlujuutta aloittaa kaikki alusta vieraalla maaperällä. Ystävät,sukulaiset, kaikki kaukana. Matka pitkä tai monimutkainen piipahtaa entisessä kotimaassa. Vieraantuu. Elämä tasaantuu, ikävä laantuu, arki vie mennessään, perhe ja lapset, sikäläiset velvollisuudet. Kyllä se siitä. Hirmuista koti-ikävää en blogeissa ole havainnut. Isolla osalla kuitenkin mahdollisuus Suomessa käydä, ehkä joulut ja kesät vietetään täällä. Juuristaan ei tahdota eroon. Ne ovat ja pysyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti