UUTTA VIIKKOA TAAS MENNÄÄN

Ihmettelinkin eilisaamuna, miksi laivat huutavat. Netti kertoi Helsingin edustalla olleen paksun sumun. Pihalle asti tämä ilmiö ei ylettynyt. Nilkuttaminen roskikselle ei myöskään mitään kertonut. Muuten pakollisia kuvioita paitsi yritin levätä mahdollisimman paljon. Illemmalla uppouduin Itävallan Alppien maisemiin ja Trappin perheen elämään Sound of Music-elokuvassa. Netistä luin myöhemmin, että oikea  Maria von Trapp oli se ankarampi kasvattaja. Kapteeni taas hellempi ja lämpimämpi. Robert Wisen ohjauksessa roolit vaihtuivat ja kapteeni ( Christopher Plummer) kasvatti lapsiaan sotilaallisen tiukasti, kunnes Maria (Julie Andrews) astui luostarista ulos maailmaan ja alkoi opettaa lapsille kuuluvaa elämää leikkeineen ja nauruineen. Oikea Maria oli vilahtanut jossain sivummalla kuvauksissa, mutta en tietenkään tiennyt saati tunnistanut. On se vaan huikea elokuva! Uljaat maisemat, lämminhenkisyyttä, lujaa perhesidettä, rakkautta, laulua ja musiikkia, sydämellinen tarina ja kaiken kukkuraksi happy end.

Jääkaapin oven kahva otti ja prakasti joitakin aikoja sitten. Tänään tullaan panemaan uusi ja pääsen naruviritelmästäni eroon, joka kyllä on hienosti puolustanut  paikkaansa. Tuuraajapäivänä ostamistani pioneista kukkapallukat nuukahtaneet. Heitin pois. Vielä kuitenkin flamingokukkakimppu kukoistaa. Myös hortensia partsilla osoittaa väsymyksen merkkejä, värit hiukan haalistuneet. Pelargoniat vielä hyvinkin elossa. Jos joskus tästä ishiasvaivasta tokenen, ostan loppukesäksi uusia parvekekukkia. Tuppaa koko piina unohtumaan istuessa ja maatessa, kun ei tunnu mitään missään. Auta armias, kun lähden liikkeelle ja varaan vasempaan jalkaan, johan kipu tuntuu nivusista varpaisiin asti. Rollaattoria lainaan puolisolta tai käytän isävainaan kävelykeppiä. Roskikselle linkkaan ilman, laahustan seinistä kiinni pitäen roskapussien kanssa taiteillen. Hommat on tehtävä.

Olen taas Mark Twainin mukana Missisippi-virralla. Osin varsin hauskaa tekstiä. Hän kertoo, mitenkä ensin joki "löydettiin" eli valkoinen mies samosi maita ja mantuja ja kas, jokireikähän se siinä. Mies ei pitänyt löytöään minään  ja jatkoi samoamistaan pitkin puskia eteläisessä USAssa etsien mielenkiintoisempai kohteita kuin yksi joki.Niitähän on ennenkin nähty. Kului 150 vuotta, ennen kuin seuraava joen huomasi ja siitä alkoi isompi tutkiskelu, mittaaminen, joen varhaiselämän tarkasteleminen. Nykyisin ei jätettäisi mitään vastalöydettyä uinumaan yli sadaksi vuodeksi, kuten Twainkin sanoo jo 1800-luvulla, vaan hetimiten marssitettaisiin tutkijat paikan päälle asiaa selvittämään. Tänä päivänä vielä tv-kamerat surisemaan muulle maailmalle näytettäväksi. Turha sanoa: ei mitään uutta auringon alla. Täällä on vielä vaikka mitä. Tarua ja totta tarkemmin tarkkailtavaksi.

Hellettä ja ukkosta luvattu. Hellevaroitus annettu. Enkä saa millään puolisoa juomaan, "kun ei janota". Pari hellekesää sitten ambulanssi vei kuivuneen miehen tiputukseen sairaalaan, mutta ei mitään ottanut opikseen. Yritän nestetarvetta tyydyttää marjoilla ja hedelmillä, salaateilla ja ruuastakin saa nestettä. Se on yhtä taiteilemista tämmöisen uppiniskaisen potilaan kanssa. No, onhan tässä jo yli kymmenen vuoden kokemustakin.