Teemalla Ansa Ikonen ja Tauno Palo parissakin leffassa eilen. Se vanhempi ja ensimmäinen ei kiinnostanut edes elokuvahistoriallisesti, eikä se toinenkaan saanut minua hehkumaan. Vaimoke nähty moneen kertaan ja luettukin aikoinaan kirjana, aikaan, kun Hilja Valtosen vallattomia romaaneja pitikin lukea. Aina pääosassa reipas nuori nauravainen nainen valloittamassa miesten sydämiä. Nojatuoli, jossa istuin lukemassa, muuttui kirjan miljööksi ja helppo oli samaistua päähenkilön vauhdikkaaseen olemukseen. Suotta ei Hilja Valtosta sanottu painosten kuningattareksi. Suomen naiset ja tytöt lukivat.
Nilkutin eilen roskikselle. Vaivalloista ja tuskallista. Olemus raihnainen, hiukset sekaisin, kasvoilla kärsimys. Ja eikös rapussa tullut vastaan uusi seinänaapuri, joksi olinkin kerran aikaisemmin parvekkeelta käsin näkemääni miestä veikannut. Hiukset kiharat ja harmahtavat, pukeutuneena pillifarkkuihin ja vaaleanpunaiseen takkiin. Sanoi päivää ja minä vastasin. Esittäydyin ja kerroin olevani lähinaapuri, ishiaksen kourissa ja sairas puoliso kontolla. Hän ei sanonut nimeään ja seisoi selin hississä. Toivotti kuitenkin hyvää juhannusta. No, ei ainakaan mikään mustaan nahkaan pukeutunut rastatukkainen yömusiikkia rakastava nuori mies, joka naapurissa häntä ennen asusti. Vaikka minä nyt olin ransistuneisuuden perikuva, meikkaamaton ja hiukan hompsuisen näköinen muutenkin, olisi hän voinut olla herrasmies ja laillani esittäytyä, kun hississä painoimme samaa nappulaakin ja mainitsin olevani hänen seinänaapurinsa. Tulepas, ukko, vastaan, kun olen kaupunkitamineissa, ilman ishiastuskaa, ripset mustina ojennuksessa, Diorin meikki kasvoilla ja Chanel vitoselle tuoksuen !
Alakerran naapuri oli sairaalasta lomalla, soitti ovikelloa ja heilutti kirjekuorta "veisitkö tämän nyt heti postilaatikkoon?" Muistin sanoneeni hänelle, että kun palautuu leikkauksesta kotiin, voin käydä hänen puolestaan ruokaostoksilla samalla kuin hankin omatkin ruuat. Mutta selvisikin, että hänen seinänaapurinsa oli jo lupautunut auttamaan. Nojasin rollaattoriin, kerroin pääseväni, jos paranen, kun on tämä ishias taas, torstaina postilaatikolle. Torstaina? ihmetteli naapuri epäuskoisen näköisenä, "mutta kun pitää nyt heti postittaa..." Ehdotin toista naapuria (eikö auttaa luvannut seinänaapuri ollut kotona?), joka sattuikin koiran kanssa tulemaan ja sillä tavalla hän sai postinsa toimitettua ja minulle loukkaannuttua. Soitin hetken päästä, kerroin ishiashistorian ja elämäni rajoittuneisuuden, vaikka luulinkin hänen jo tietävän. No, ei taida enää minulta apua pyytää.
Muuten juhannus meni säyseissä merkeissä tuskien keskellä laahustaen ja askareetkin sekä hoitotoimenpiteet jotenkuten sain tehtyä. Yritin sohvalla lämmintä sekä kylmää nivusiin, eikä auttanut pätkääkään.Hieroin vasenta jalkaa ja käärin sen torkkupeittoon. Sitten tuli kuuma. Kysyin puoliääneen itsekseni, miksi minua tällä ishiaksella nyt koetellaan, kun sanotaan aina kaikella olevan tarkoituksen. Mikä on tämän tarkoitus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti