21. kesäkuuta 2013

MINUN MIELESSÄNI ON JUHANNUS...

Juhannusaatto. Kesäpäivänseisaus. Päivä pisimmillään. Ennustetaan sateista ja kylmää säätä, kun sika ennen päivänpalaamaa rapakossa rypee. Näin väittävät Ruovedellä. On kesän onnellisin ilta tänään, mittumaarin aatto. Sanotaan. Saattaa olla tai sitten ei. Huomisesta kuitenkin alkaa varhemmin pimetä, päivät lyhetä, syksyä pukkaa. Tänään on kummityttöni syntymäpäivä. Hän ei tätä blogia lue. Hyvää päivää kuitenkin. Panen tekstiviestin.

Tupaten täynnä väkeä eilen Stockmann. Alennusmyynti, jussiviikko ja monella loma alkaa. Tungeksin seassa, enkä tietenkään tykännyt. Apteekissakin oltiin täydentämässä kotiapteekkeja. Herkun makkaratiskillä tunkua.Lämmitettäviä ja raakoja paketoitiin, makkaroista keskusteltiin grillin hehkut jo mielissä. Olutta kyörättiin ostoskärryissä kyytipojaksi. "On valon juhla, juhannus / on lehtimajain aika / on herkimmillään kauneus / on kirkkaimmillaan ruskotus / yön varjon pyhä taika..."  (Einari Vuorela)

Mökkiaikana juhannus oli kivaa. Yleensä iloista seuraa, joskus kokko, hyvää ruokaa. Tai kaksin puolison kanssa. Soudeltiin tyynellä järvellä, katseltiin rantojen kokkoja, laineiden hiljaista liplatusta veneen laitoihin. Olo rauhaisa. Oli hyvä olla. Mökki myytiin, talo tyhjennettiin, sanottiin hyvästit. Helsingin juhannus oli erilaista. Kaupunki kummasti hiljeni, talossa äänetöntä, pysähtyneisyyttä ympärillä. Ei hullumpaa.

Olisikohan niin, että saisimme kiinteät luiskat piakkoin piharappusiin ja pääsisimme ensi juhannuksena vaivatta ulos? Elän toivossa ja toivoa pönkitti kaupungin virkamies, joka kävi tilannetta katsastamassa. Arvioi, mittaili, puolisonkin tutkaili. Soitti seuraavana päivänä ja kertoi lähettäneensä suosituksensa niille, jotka lopullisesti asian päätävät. Oli pyytänyt, että pitävät sieltäkin minuun yhteyttä, miten edistytään. Puoliso saa myös taas uuden patjan. Tämä on nykyistä erikoistuneempi haavapainaumille eli kansanomaisesti makuuhaavoille. Ilmaa kuulemma täynnä ja käy sähköllä. Viikko, pari, niin tämä ihmetys on meillä. Nyt olen jo ällikällä lyöty tästä kaikesta huolenpidosta, joka puolison ylle on langennut.

Kerroin taannoin puolison muuttuneesta mielialasta. Hyvätuuli ja positiivisuus jatkuu. Kiroileminen huomattavasti vähentynyt, hoitotoimenpiteet sujuvat, katsoo silmiin ja joskus jopa keskustelee. Kertoi luiskavirkamiehelle tahtovansa luiskat, että pääsee ulos. Oma-aloitteisesti tämän puhui. Olenko saanut takaisin entisen mieheni?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti