Kerjäläiset ajelivat Bemarillaan Suomen maaseudulla pahat mielessään Tämän luin netin Helsingin Sanomista. Pakottivat suomalaisen kuljettaman auton tien sivuun ja vaativat bensarahaa. Eivät päästäneet autoa jatkamaan ennen kuin saivat rahat. Enää eivät tyydy heiluttamaan pahvimukia ohikulkijoiden nenän edessä tyytyen pikkulantteihin. Nyt kiikarissa on kymmenet eurot, otteet kovenevat. Kultaketjutkin kiskaistaan katuvilinässä kaulasta keskellä kirkasta päivää. Miksi muuten annetaan jonkun vieraan tulla kaulailemaan? Tämmöinenkin ansaitsemisen kikka keksitty, kun tienistit pahvimukiin ovat pienentyneet.
Usein käyttämässäni nelosen ratikassa ruuhka-aikaan myös koitetaan tienata ylimääräistä varastamalla lompakoita. Itse en ole koskaan moista edes nähnyt saati kokenut, vaikka joskus olenkin joutunut ratikkaan, joka vie matkustavaisia laivaan ja on piripintaan täynnä ihmisiä ja laukkuja. Kerran tosin bussissa matkalla puolison luo sairaalaan sain eteeni ulkomaalaisen näköisen kaverin, joka tiukkasi "paperit" ja katseli istuimeni viereen lattialle. Minulla oli laukku sylissäni ja pitelin siitä kaksin käsin kiinni. Mitkä paperit? kysyin tyynesti, enkä siirtynyt tai laukusta hellittänyt, mikä lienee ollut rosvon tarkoitus. Mies häipyi koko bussista seuraavalla pysäkillä kai huomattuaan minut liian vaikeaksi palaksi.
Toinen yritys tapahtui minulle Tallinnassa vuosia sitten. Olin Tarjan kanssa menossa Pikk jalkaa ylös kun kimppuuni kävi mies. Arvasin heti kaverin tuumat ja aloin tapella vastaan. En silloinkaan laukusta hellittänyt. Sain jostain hirmuiset voimat, joita vielä kiukku ja raivo lisäsivät. Siinähän kamppailimme välillä katutasossakin kierien. Laukku oli ja pysyi minulla. Yritin potkaista rosvoa sukukalleuksiinsa,mutta olimme koko ajan liian lähellä toisiamme. Latelin suomenkielellä kaikki kirosanat potkaisun sijaan. Lopulta mies kaiketi huomasi, että tästä rouvasta onkin vastusta ihan liikaa ja jossain täytyy olla helpompi saalis. Hän nousi ylös ja häipyi paikalta. Minäkin nousin, puhdistin takkini ja haukuin Tarjan, joka ei tullut auttamaan. Sen verran olin koko draamasta ärtynyt, että vaadin päästä lasilliselle, johon Tarja mukisematta suostui. Miksi hitossa hän ei tullut auttamaan??? Seisoi kuin H. Moilanen ja katseli, vaikka olisi hyvin voinut lyödä omalla veskallaan roistoa päähän. Ehkä Pyhä Pietari otti tämän asian puheeksi, kun Tarja pyrki sitten myöhemmin Taivaan portista jätettyään maalliselle elämälleen hyvästit. No, niin iso asia ei se ollut, että pääsy olisi sen takia evätty. Minäkin annoin anteeksi Tarjalle hänen vielä eläessään, enkä muistellut ole, paitsi nyt. Meidän vahva ystävyytemme alkoi valmistavan koulun ensimmäiseltä luokalta ja päättyi Tarjan kuolemaan vuosikymmeniä myöhemmin.
Muita omakohtaisia rosvousyrityksiä en ole saanut tuta ja se on hyvä asia se. En tiedä, olisiko minusta vielä vastusta minuun kohdistuvalle rosvoilulle. Luultavasti olisi. Olen kova täti, nähkääs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti