Juhannuspäivä. Hyvää juhannusta. Minä sain juhlan kunniaksi takaisin ja jälleen ärhäkän ishiaksen. On vaihtanut paikkaa. Vasen nivus ja siitä alas jalkaa pitkin. Laahustan. Lainaan puolison rollaattoria. Kiroilen. Tehtävät tehtävä ja kyllä tämä tästä varmaankin joskus hellittää. Söin illalla Mövenpick-jäätelöä. Ripottelin päälle lakritsiströsseliä, katselin tovin televisiota, josta ei tuntunut minulle mitään sopivaa tulevan ja sitten kiskoin itseni makuuhuoneeseen ja vuoteeseen. Puoliso ei onneksi mitään hoitoa enää tarvinnut.Nukahdin äänikirjan monotoniseen lukemiseen ja kirja oli aamulla lopussa.Suljin radiokoneen.
Netistä luin muutamien ihmisten jo kuolleen, kuten aina juhannuksena Suomessa. Mennään kännipäissä uimaan tai hurjastellaan maantiellä auton kanssa. Uskotaan liikaa itseen ja viinan sumentamiin aivoihin.Niin sitten monissa kodeissa juhannuksesta tuleekin surunpäivä vuosiksi eteenpäin. Näinhän se menee meillä suomalaisilla. Meidän talossa ei juhannusrällästelty ainakan niin äänekkäästi, että olisin kuullut. Oli oikeastaan hämmästyttävän rauhallista. Koira haukkui kadulla joskus kolmen kieppeillä. Siihen hetkeksi heräsin. Oliko ressukalla maha sekaisin ja käytettiin ulkona? Tiedän tämän omasta kokemuksesta, kun koira ripuloi ja piti ulos mennä moneen kertaan. Yleensä tauti tarttui sitten toiseenkin koiraan ja oli kaksi ulkona käytettävää. Silloin aina mietti, oliko ollut viisasta ryhtyä koiraihmiseksi? Mutta oli se.Vaikka joskus potuttikin talvipakkasella tai rankassa vesisateessa tai flunssaisena, kun koirien piti kaikesta huolimatta päästä tarpeilleen ja lenkille. No, puoliso otti kontolleen osan hommista töistä tultuaan. Suurimmaksi osaksi vuosien ja monien koirien aikana nautimme niiden seurasta ja niiden loputtomasta rakkaudesta meitä kohtaan.
Juhannuksena mökillä oli portaan pielessä kaksi juhannuskoivua. Niitä koirat ällistelivät, kun puoli vuotta aikaisemmin olivat hämmästyneinä nuuhkineet joulukuusta kaupungin kodissa. Onko ihmisillä tapana raahata puita lähettyvilleen pari kertaa vuodessa? Niin ja sitten oli se kokko, jonka palamisesta kukaan ei tuntunut olevan huolissaan. Päinvastoin. Tuli heitti kipunoita kohti taivasta ja isäntäväki vieraineen kökötti katselemassa. Kummallista touhua. Takkatulesta koirat pitivät. Ne makasivat mielellään lämpimässä varsinkin talviaikaan. Vanhempi, Midi, jopa istui tuijottaen tulehen kauvan, kuten Eino Leino runossaan. Nuorempi, Bitto, makasi nenä tuhisten enempiä ajattelematta tulen hehkusta nauttien, turhia tuijottelematta. Saisipa ne ajat hetkeksi takaisin.
Äsken vieraili yläpuolellamme pikainen ja rankka sade. Sammutti viimeisetkin kytemässä olevat kokot, jos niitä laillisesti polttaa sai näillä main. En tiedä. Taivas alkaa kirkastua ja ensimmäinen suojassa ollut lokki katsastaa maisemat antaen äänensä kantaa yli mantujen. Palaan alkuun: juhannuspäivä, hyvää mittumaaria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti