Syvästi tietämättömänä tämän päivän kärpäskauhustani jumituin eilen sohvannurkkaan seuraamaan ruotsalaishäiden glamouria, kun prinsessasta rouvaa tehtiin. Se hänestä tulikin, kun ensin oli sanonut "ja". Sulhainenkin tahtoi, mutta kieli oli englantia. Nyt Ruotsilla on sitten prinsessa Madeleine, rouva O´Neill miehensä Chris O´Neillin mukaan. Oli se vaan niin juhlallista ja loistokasta katseltavaa. Organisoin puolison hoidot ja ruokinnatkin häiden mukaan. Otin ison tyynyn syliin ja matkasin Tukholmaan. Ilmoja piteli sielläkin. Stockholman kaupunki kauneimmillaan. On se vaan niin hienoa, kun naapurissa on kuninkaallisia. Lapset pitävät huolen, että häitä riittää. Kannatan ehdottomasti monarkiaa! Nykyihminen kaiken hektisyyden, murheiden, raakuuksien, välinpitämättömyyden ja arjen keskellä tarvitsee hetkeksi sadun hohtoisuutta ja sitä Euroopan hoveissa on tasavaltalaisillekin jakaa. Jee,jee!
Tänään on sunnuntai, alun perin levolle pyhitetty päivä. Meillä ei katsota näin, vaan pyykkikone tekee tänäänkin töitä. Aamulla oli vaihdettava puolison vuodevaatteet. Nukuin vielä pommiin. Menin uudestaan sänkyyn seikkailtuani tovin neljän maissa, tarkastettuani sään ja istuttuani aamukuulaalla parvekkeella hetken. Hiljainen oli pihamaa, linnutkin nukkuivat. Nyt on jo tuuli herännyt, roskisovi kolahtaa, korot kopsaavat asfaltilla, polkupyörien kumiin pumpataan ilmaa. Risteilyaluksia on kaijassa edellisten lähdettyä, seuraavat ulapalla tulossa.Turismi on poikaa.
Illalla David Cronenbergin elokuva Kärpänen vuodelta 1986. Tiedettä ja kauhua. Olen joskus leffan nähnyt, enkä uskalla toistamiseen katsoa, vaikka nykyisin tämmöinen teleporttien rakentaminen ihmisten siirtämiseksi paikasta toiseen voisi tuntua varsin usein nähdyltä tempulta. Siirtojahan on tehty leffoissa ja joku oikea ihminenkin kuulemma siirretty säteellä ufoon tutkittavaksi. Itse on päässyt kertomaan. Muistan Kärpäsen tehneen minuun vaikutuksen ja siitä pitäen joskus katselen kärpäsiä oudoin ajatuksin, että onko se nyt kärpänen vai kärpäspäinen ihminen tai ihmispäinen kärpänen, ennen kuin siirrän olennon litteämpään muotoon. Pääsiköhän kovinkin kuuluisa tiedemies hengestään? Eilen viimeksi heilui kärpäslätkä.Kun sen ensimmäisen alkukevään kärpäsen näkemisen ilo on jo laantunut ja kutsumattoman epämieluisan vieraan lahtaaminen on pääasiana. Levittävät ties mitä tauteja työnnettyään kärsänsä vaikka mihin. Joku voisi olla vaikka itse tsetse. Lentäähän tänne pohjolaan etäisten etelän maiden perhosiakin ilmojen ollessa aina vaan lämpenevään päin. Mikä ettei että yksi tsetsekärpänen pääsisi lämpimän tuulen mukana Skattalle. Jos alan nukahdella ja tuntea ylenpalttista heikotusta, tiedän mikä minuun iski. Ensin tsetse ja sitten unitauti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti