Otsikon sanat Eino Leinon kantaatista "Kuolemattomuuden toivo" 1910. Mittari näytti aamulla kauheita lukemia,vaikka ei lähelläkään eilisiä itäisessä Suomessa.Osassa muutakin Eurooppaa on nyt holotnaa ja lunta satelee siellä,missä ylen harvoin.Ei edes tuttua pihaharakkaa näy missään.Se asuu vuodet ympäriinsä pesäpuunsa lähettyvillä ja aloittaa paikkaustyöt yleensä jo varhain keväällä.Pesä sen kuin komistuu vuosi vuodelta ja tämän sekavalta näyttävän risukasan päällä on nyt valtava luminen huppu.Jossainhan sen täytyy värjötellä kuten niiden muutaman lokinkin,jotka ovat uhmanneet säätä ja jääneet Helsinkiin hölmöyksissään.Jossain ovat kylki kyljessä jonkun lämmönlähteen vieressä pienempien lintujen kanssa.
Aika erikoista presidentin valitsemishommaa Suomessa.Kaikki kertovat mennen tullen kumpaa äänestivät tai aikovat äänestää.Onko vaalisalaisuus mennyttä aikaa? Kansaa seuraa kuin hait laivaa kumpaakin ehdokasta.On erilaisia tilaisuuksia ja jokaiseen on ehdokkaan ehdittävä.Kaikki äänestyskelpoiset huomioidaan,jopa äänestyskelpoisen lapsetkin vallan amerikkalaiseen tapaan.Sanotaan käsipäivää tai kansanomaisesti "terve".Netissä kirjoitellaan puolesta ja vastaan ja ne vastaan ovat härskiä tekstiä,joilta ainakin Pekka Haavisto koettaa puolisoaan varjella.Sauli Niinistön rouva on jo vahvempaa tekoa ja ehkä tottuneempi politiikan julmuuksiin.Kaiketi häntä myös säästeliäämmin kohdellaan.Toivon jo,että tämä kaikkinainen rumba olisi ohi ja maalla uusi presidentti.Voimme aloittaa normaalin elämän ja miettiä,onko tosiaankin ensimmäisen vaalikierroksen tuloksen perusteella seksuaalinen tasa-arvo parantunut,kuten presidentti Tarja Halonen sanoo,vaikka naisehdokkaiden suosio ei suuri ollutkaan.Onko tämä yhtäkkinen jopa riemuitseva osittainen homoseksuaalisuuden ja muunmaalaisuuden hyväksyminen tullut jäädäkseen? Vai käperrymmekö jo ensi maanantaina vanhaan vihamielisyyteen ja ymmärtämättömyyteen erilaisuutta kohtaan?
Ennen muinoin pehmeäkantiset kirjat olivat usein kirjapainon jäljiltä niin,että muutamat sivut olivat kiinni toisissaan ja lukijan piti ne paperiveitsellä avata.Tämmöinen avaamaton teos on nyt kädessäni.Mitä vanhempani ovatkaan ajatelleet jättäessään kirjan hyllyyn lukematta? Kirja on Otavan kustantama runoilija Lasse Heikkilän (1925-1961) "Sinä" vuodelta 1951.Kuitenkaan Heikkilä ei aivan vähäpätöinen runoilija ollut.Hänen sanotaan olleen 1950-luvun modernismin keskeisiä vaikuttajia aikanaan.No,vanhempani aivan taatusti vannoivat enemmän Kailaan,Leinon,Jylhän,Sarkian jne nimiin.Minua hävettää katsellessani Heikkilän teosta,joka kertoo,ettei sitä arvostettu tarpeeksi edes avattavaksi saati luettavaksi asti.Pyysin anteeksi runoilijalta ja kirjalta.Avasin muutaman sivun paperipölyn pöllähtäessä esille vuosikymmenten takaisesta hiljaisuudesta ja luin.
ON HELPPOA
On helppoa latoa sanoja kuin halkoja
taidokkaisiin pinoihin-
vaikeata on oppia elämään
ja vielä vaikeampaa on oppia kertomaan
löydetystä elämästä.
Helppoa on vaeltaa ja puhua ruusun kauneudesta
ja ylistää rakastavia silmiä-
vaikeata on saada suunta,liittää siihen ruusuja
ja oppia katselemaan kaikkea rakastavin silmin.
Ehkä jonain päivänä avaan loputkin sivut.Annan siten arvoa ja tunnen kunnioitusta sekä kirjaa että sen tekijää kohtaan vaikkakin 60 vuotta liian myöhään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti