C soitti eilen.Masennusta siellä päin,yksinäisyyttä.Ehdotin meille tulemista,mutta matka Espoosta Helsinkiin ja sitten meille asti ei edes siinä tilanteessa houkutellut.Pojan perheeseen on syntynyt vauva ja pitää niin kiirettä ymmärrettävästi,että anopille kuulumiset ovat jääneet vähiin.Sekin lisää yksin jäämisen tunnetta.Kysyin,miten C aikoinaan opetellessaan itse äitinä olemista suhtautui ympäristöön.Oliko aikaa? Ei ollut.Ympärivuorokautista oli työ pienokaisen kanssa.No,siispä samoin on nyt miniällä.Ensisijalla eivät enää olekaan uudenuutukaisella äidillä omat tarpeet eikä oman sosiaalisen elämän hoitaminen.Ehkä sain C:n rauhoittumaan,koska sanoi menevänsä keittiön pöydän ääreen panemaan pasianssia.Ajatukset peliin eikä omaan pahaan oloon.Sanoin kuitenkin,että minulle voi soittaa aina tarvittaessa.Vaikka yöllä.
Ihmisten paha olo,lastenkin,puhuttaa.Mistä johtuu? Mitä voi tehdä? Olemmeko tänä päivänä heikompaa tekoa? Emme kestä vastoinkäymisiä? On työttömyyttä,avustukset eivät edes vähimmäiselämän edellytyksiin riitä.Ihmisten välinpitämättömyys muita ihmisiä kohtaan on totisinta totta.Perheväkivaltaa muillakin tavoilla kuin vain lyömistä.Jompikumpi vanhemmista vie hengen puolisolta ja omilta lapsiltaan.Miksi emme näe näitä ahdinkoja ennakkoon? Vai huomaammeko,mutta emme ole huomaavinamme? Lääkäreillä usein niin kiire,ettei jää potilaan kohdalla aikaa perehtyä syvemmin hänen henkisen puolensa orastavaan huonoon oloon.Pitäisi tutustua ihmiseen juurta jaksain ja ennen kaikkea kuunnella.Annetaanko vain lääkemääräys rauhoittavista ja pyydetään palaamaan asiaan,jos ei helpota? Jää tunne että ei välitetä.
Minun isänpuoleinen serkku riisti hengen itseltään.Hänellä oli pitkään paha olla.Oli perhe,vaimo ja lapset.Paha olo jatkui,apua ei näkyvissä.Ei muuta ratkaisua kuin pyörän selkään ja metsään pilleripurkin ja jaffapullon kanssa.Hän istuutui puunrungon kylkeen maahan,otti rohdot ja juoman päälle.Viimeinen näky hänen sumenevissa silmissään oli metsän puut ja niiden yläpuolella kaunis sininen taivas.Siitä löydettiin.Muistotilaisuudessa puhuttiin kauniisti,kuulijoilla kyyneleet silmissä.Olisipa näin paljon aikaa ollut hänelle eläessään.
Parvekkeen lasit tiukassa jäässä.Ulos en näe tästä pöytäni äärestä,mutta tiedän kaiken olevan pakkasen kovissa kourissa.Ulos ei tee mieli.Sytytän kynttilät olohuoneeseen,vien puolison aamupesulle,annan puhtaat vaatteet,ajan parran ja kampaan hiukset,laitan lounaan ja tarjoilen sen.Samanlainen päivä kotona kuin muutkin päivät suurinpiirtein.Ei moittimista. Kevättä odotellessa:
"-Jäiden soitto...hän sanoi miltei kuiskaten. -Pian tulee kevät ja jäät lähtevät.Silloin minä menen rannalle,kuljen siellä ja kuuntelen jäiden soittoa.Se vetää minua puoleensa,se on niin lumoavan kaunista ja samalla niin kylmäävää,että se miltei kammottaa.--Kaikkialla veden alla ja päällä liikkuu hileistä jäätä,ja se alkaa soida."
(Laila Hietamies:Jäiden soitto)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti