Kauan sitten runoilijaystäväni lähetti minulle näytteen lääkäreiden saneluista.Tässä muutama esimerkki.
-Potilas parantunut hoidosta huolimatta.
-Otetaan valokopio potilaasta ja annetaan mukaan.Vannotaan nyt olemaan kuulolaitetta käyttämättä aivan tarpeellisissa tilanteissa.
-Potilas lopetetaan kortisoniannoksella muutaman päivän päästä.
-Saanut yksivuotiaaksi asti rintaa,sitten munaa.
-Deporino-nenätipat pään ollessa ylösalaisin x3.
-Potilas on voinut puhua normaaliin tapaan oikealla korvalla.
-Potilas saanut lukuisia oireen mukaisia hoitoja,joista ilmeisesti ainoastaan
tilapäinen vaiva.
Olen minäkin kuullut astuttuani assistentin kutsumana vastaanottohuoneeseen lääkärin puhuvan sanelulaitteeseen.Ylläolevan kaltaistako?
Pakkasaamu urkeni.Komeita jääkukkia parvekkeen laseissa.Yksikään ei toisensa kaltainen.Olen lähdössä viemään puolisoa parturiin.Tavanomaiset kuviot suoritettava,vaikka mitenkä pakkanen paukkuu.Vilttiä vaan miehen ympärille ja ei kun lykkimään.No,pian pääsemme helmikuuhun... maaliskuuhun...Silloin jo alkaa kajastaa kevään valo,aurinko paistaa ja sulava lumi muuttuu vedeksi iloisesti lorisemaan.Ihan pian... Siispä Uuno Kailaan runo vuodelta 1929:
ESPLANAADIN KEVÄT
Olen,veikkoset,ilman syytä
sopimattoman onnellinen.
Torin keskellä äsken juuri,
sen suihkukaivon luona
ihan humaamattani hymyilin
merenneidon kauneudelle.
(eräs muumio silloin minuun
hyvin säälivästi katsoi.
Ja purjehti eteenpäin.)
Kadun varrella puhkeevat puihin
nuput,linnut ja lintujen äänet.
Ja Kappelin soitto soi.
Ja silmistä kaiken kansan
Paan kurkkii,nuori ja ahnas Paan.
Olen,veikkoset,ilman syytä
sopimattoman onnellinen.
Onhan puitten nuppujen puhkeamiseen vielä aikaa,mutta sielunsa silmin ja mielensä siivin kukaan ei estä kiiruhtamasta etukäteen kevään syliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti