6. tammikuuta 2012

EPIFANIAN JÄLKEEN HELSINGIN JUHLAVUOTEEN

"Kun loppiainen lopsahtaa,niin kaalikuppi kopsahtaa." Jo toisella vuosisadalla alettiin viettää epifania-juhlaa Vapahtajan ihmiseksi ilmestymisen johdosta.Siitä juhla siirtyikin sitten myös kirkon piiriin.Joulua vietettiin hänen syntymänsä kunniaksi ja niin epifania-juhlaa alettiin viettää hänen pakanoille (=kolme kuningasta) ilmestymisensä muistoksi.Nykyihmiselle se on enemmänkin joulun loppua merkitsevä päivä ja se taas tarkoittaa,että kotia aletaan riisua joulukoristeista ja annetaan tavalliselle arjelle tilaa.Alkavat pyhättömät viikot eli härkäviikot,raskaat työt ja kevyemmät ruuat kuin joulun aikana.Mikä jälkimmäinen meille monelle tervetullutta vaihtelua kaiken sen mässäilyn jälkeen, kun piti yölläkin syödä,mikä lienee kuulunut joulunviettotapoihin kautta aikain.Kaiken jouluisen herkuttelun päättääkin sitten tämä tämän kirjoituksen alun fraasin "kaalikuppi".

Meilläpä toimii taas televisiot! Puolisoakin hymyilytti,kun hänen aparaattinsa näytti jo illalla kiltisti kuvaa.Vanha tv vaan joutui tekemään hitaasti töitä,kun automaattinen kanavien etsintä ei sujunut ja asiassa auttajaystäväni piti siirtyä manuaaliseen toimintaan.Mutta tulihan se sieltä lopulta! Uudemman koneen kanssa olikin automaattisempaa.Ilman tätä miestä olisin suuressa pulassa,koska teknisten vempainten kanssa olen mitä avuttomin.Enkä,näin meidän kesken,aio taitavammaksi opetellakaan.

Nyt kun Helsingillä on tämmöinen,oikeastaan kaksinkertainen juhlavuosi,niin on kaikenlaista mielenkiintoista tulossa.Helmikuussa pääsee Sofiankadulle Enemmän funkista,Reino-näyttelyyn, Design-Helsinki elokuvissa.Muotoilua,pukuja,lavastuksia,arkkitehtuuria 1930-1960-lukujen vaiheilla.Kaksinkertaiseksi juhliminen käy siksi,että on 200 vuotta siitä,kun Helsingistä tehtiin pääkaupunki. Tämän asian kunniaksi on Virka Galleriassa kaupungintalossa huhtikuussa avautuva Pää ja sydän-näyttely.Siinä kerrotaan lähemmin,miten Helsingistä tuli Suomen pääkaupunki,sen vaikutuksesta kehitykseen jne.Juhlinta jatkuu.Sederholmin talossa Senaatintorin varrella saamme jälleen nauttia 1800-luvun tapaan valmistetuista leivonnaisista 9-17.6.2012.Menneitten aikojen pullat silmiemme edessä suussasulavina herkkuina Helsingin vanhimmassa kivitalossa.Sederholmin talo muuttuu Café Empireksi ja muistuttaa näin omalta osaltaan kaupungin korottamisesta pääkaupungiksi.Tyylinmukainen musiikki siivittää ajatukset aikaan parisataa vuotta takaperin.

Odotan mielenkiinnolla Sofiankadun näyttelyä ja sitä mitä on tarjottu nähtäväksemme vanhoissa suomalaisissa elokuvissa muun muassa Mieheke,Komisario Palmu-elokuvissa ja monissa muissa,joita nykyisin kaiken kansan nautittaviksi annetaan televisioruudun välityksellä.Funkis sai jalansijaa Suomessa 1930-luvulla ja varsinkin Töölössä arkkitehdit saivat tuoda luomuksiaan julki katukuvaan,joka on yhä meidän nähtävänämme.Elokuvan tekijät tarttuivat tilaisuuteen ja moni elokuva tehtiin niissä maisemissa.Töölöntori ympäristöineen oli mieluinen "kulissi" ja Töölön lapset kuin myös aikuiset tungeksivat elokuvantekijöiden jaloissa päässen jopa joihinkin kohtauksiin mukaan.Nykyisin leffanteko kaduilla ei enää saisi tämmöisiä kansanjoukkoja liikkeelle pelkästä uteliaisuudesta.Olemme tottuneet ja kaiken jo nähneet.

Kun olin lapsi,oli porraskäytävien seinällä kieltotaulu,jossa evättiin kerjääminen ja kaupustelu.Taulut ovat hävinneet.Helsingin kaupunginmuseon asiakaslehdessä,Sofia 1/2012,on näistä tauluista kuva.Teksti kuuluu "Kielto.Kaupustelijoita ja kerjäläisiä y.m.s. kielletään käymästä ja oleskelemasta tässä talossa sekä soittamasta asukkaiden ovikelloja.Helsingin kaupungin poliisijärjestyksen 7.luvun määräämän rangaistuksen uhalla.Kun talon asukkaat tapaavat tämän kiellon rikkojia,kehoitetaan heitä ilmoittamaan joko passipoliisille tai puhelimella 31412 poliisilaitokselle." Helsingin kaupunginmuseo pohtii köyhyyttä ja eriarvoisuutta kolmen muun museon kanssa verkkonäyttelyssä Explore Poverty. Osoite www.explore-poverty.org.Köyhyyskeskustelu on jälleen virinnyt,kun kansalaisten vöitä kiristetään,leipäjonot pidentyneet ja monet yksinhuoltajaperheet ovat joutuneet tukalaan tilanteeseen.Jospa näistä keskusteluista päästään myös toimiin!

Hyvää Loppiaista. Ja mielenkiintoista maailman designpääkaupunki-vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti