Glögiä olen lipittänyt. Satoi ja tuuli vimmatusti, että kuvittelin palelevani ja glögihän lämmittää. Oli rusinat ja mantelitkin. Sitä glögiä mitä sain kyläpaikassani ei täkäläisessä Alkossa ollut. Altis myyjä suositteli tätä. Loppujen lopuksi aivan sama mitä se on. Alunperin glögi ollut miesten juoma. Totta kai. Ruotsista meille rantautunut nimellä glödgat vin, josta glögi suomeksi muotoutunut.
Tein oikein eilen ruokaakin. Kananpoikaa, sanoi Herkun myyjä. Mikä ero on kananpojalla ja broilerilla ruuanlaitossa? Tiedän, miltä kananpoika näyttää. Niitä on pääsiäisenä ja ovat silloin tipuja. Broileri on taas se pakkosyötikäs. Ehkä kananpoika saa kasvaa omaan tahtiinsa syömäkelvolliseksi. Siltä puuttuukin broilerin pulleus. Tein ruuan vokissa, että sinne mahtuivat lisukkeet,sumakit, kookosmaidot, sambal olekit sun muut. Sitä sekamelskaa ei yksikään aasialainen emäntä olisi kyllä hyväksynyt. Eipä ollut tarkastamassa.
Luen taas Hotakaisen Tarinaa. Maaseudustahan on tehty Virkistysalue. Siellä vaelletaan, hiihdetään, ollaan piknikillä, kiipeillään isoille kiville, ihastellaan luontoa ja mietitään, minkälaista siellä olisi ihan asua. Nythän kaikki ovat Kaupungin asukkaita. Tykkään Hotakaisen joutuisasta ja hauskasta sanailusta ja ihailen hänen sanavarastonsa laajuutta. Lukemalla ja kirjoittamalla paljon se karttuu. Olisi minunkin pitänyt aloittaa ennen sulkakynäaikaa. Luinhan minä jo ihan kun olin sen taidon oppinut. Kotona olivat seinät aina täynnä kirjoja. Meillä luettiin. Enää ei minulla ole, mutta jäi niitä kuitenkin muuttojen yhteydessä. Nyt pitäisi jostain taikoa lisää tilaa kirjoille. On vaikeuksia saada mihinkään hyllyyn enää yhtäkään kirjaa.
Parvekkeen joulupuun sähköjohto joutuu kulkemaan partsin oven alitse, koska parvekkeelle ei ole asennettu pistorasiaa. Olin pannut huolimattomasti oven kiinni ja eilinen tuuli kuului komeana ujelluksena olohuoneeseen. Ensin en äänen alkuperää keksinyt ja pidin asiaa viehättävänä. Sitten alkoi veto tuntua jaloissa ja älysin syyn. Asia korjaantui siirrettyäni johdon toiseen kohtaan oven alla. Enää ei tuullut äänen kanssa tai ilman sisäpuolella. Olen aina tykännyt varsinkin tuulen äänestä, kaikenlaisista äänistä luonnossa. Mökillä olin joskus suorastaan hurmoksessa niistä, kun oikein syksypuolella luonto pani parastaan isännän äänellä. Siihen ei kyllästynyt. Kun huushollissa oli auto, ajoimme usein Helsingissä Kaivarin rantaan katselemaan ja kuuntelemaan pauhaavan meren ääniä. Toisinaan olivat Suomenlahdenkin aallot komeaa katseltavaa. Nyt kuuntelen sadepisaroiden ropinaa parvekkeen laseihin. Ja tuulen voimakkuudesta johtuen lasien helinää. Eilen illalla helisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti