Olen pitänyt aamukahvimukini alustana kirjoituspöydällä vanhaa tyhjää postikorttia, jonka kuvapuolella poseeraavat Gerard Philipe (1922-1959) ja Anouk Aimee (synt.1932). Näyttelivät elokuvassa Elin päivästä päivään (Montparnasse 19). Ohjaus Jackques Becker ja Max Ophüls vuonna 1958. Leffaa en ole nähnyt, enkä tiedä, miten kortti on minulle tullut. Elokuva kertoo Amadeo Modiglianin elämästä, johon vahvasti liittyi Jeanne Hébuterne (Anouk Aimee) elämänkumppanina ja muusana. Modiglianin pitkäkaulaiset ja kapeaksvoiset ihmishahmot ovat minua kiehtoneen ja olinkin Ateneumin näyttelyssä 2016. Jääkaapin ovessa on nykyisin Modigliania. En tiedä, miten elokuva päättyy, mutta oikeassa elämässä Modiglianin kuoleman jälkeen heittäytyy Hébuterne ikkunasta alas ja kuolee.
Olen lähdössä kauppaan, kunhan tästä tokenen. Takana kun on jälleen kerran huonosti nukuttu yö. Valvoskelin enimmäkseen ja katselin ikkunasta ulos marraskuista pimeyttä. Kirjoitin ajankulukseni sekä Espanjaan ja eteläiselle Pohjanmaalle. Kummatkin olivat hävyttömän pitkiä. Nietzsche, sama, joka sanoi "Jumala on kuollut", sanoi tämänkin: "kirjoitin sen pitkäksi, kun ei ollut aikaa tehdä lyhyempää". Muistan sen aina kirjoittaessani ylipitkiä. Ja kirjoitan silti. Haluan ruokakaupasta persiljaa ja valkosipulia sekä cosmopolitan-salaattia. Tein muuten sitä aiemmin mainitsemaani juusto-kurkkusalaattia ja tuli siitä aika hyvää. Fetaa, sipulia, sitruunan mehua ja kurkkua, mausteita. Kaikki mahdottoman hienoksi silpuksi. Panin keksin päälle.
Käyn ostamassa "Naarasleijonan" tänään. Ja jos viitsin, kävelen myös toisessa suunnassa olevaan kirja-antikvariaattiin. Se on hyvä kauppa ja mukava kauppias. Edelleen vain on pulma, minne ostamani kirjat panen kotona. Kirjahyllyt täynnä. Hävitin Itäkeskukseen muuttaessani sekä kirjoja että kirjahyllyjä. Hyllyt harmittavat. Olisi tänne osan saanut mahtumaan. Mutta määräämässä oli muita henkilöitä ja minä väsynyt ja ajattelematon. Kaatunutta maitoa on turha itkeä.
HS pohtii, mitä aikoo rouva Melanie Trump Valkoisen Talon jälkeen? Moni pohtii, mitä tekee itse Trump? Lähteekö säällisesti vai väkisin? Ja tyytyykö osaansa olemaan jokseenkin tavallinen kansalainen ilman presidenttiyden antamaa turvaa? Hiukan säälin häntä. Ei kai oikein tiedä, miten tästä eteenpäin kuin panemalla hanttiin ja suorittamalla vielä asemansa suomalla vallalla viimeisiä tekoja. Melkein ymmärrän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti