12. marraskuuta 2020

YHÄ JA TAAS AFRIKASSA

 Eilinen ilta ja osa yöstä meni minulla Afrikassa. Yli 300 sivua luettu ja vasta sitten ilmestyi Denys Finch Hatton kirjan henkilöiden joukkoon. Karen Blixenillä ja minulla oli sama rakkauden kohde. Lukiessani paljon nuorempana kuin nyt Eurooppalaisena Afrikassa  tämä tapahtui. Elokuvassa Minun Afrikkani (Out of Africa, 1985) Denysin osassa oli Robert Redford. Hänkin vastasi saamaani mielikuvaa aidosta Denysistä. Nyt  Naarasleijonassa oli valokuva Denys Finch Hattonista, eikä hän muistuttanut sen enempää "Eurooppalaisena Afrikassa" Denysiä kuin elokuvankaan kaveria. Lopetin Finch Hattonin rakastamisen jo kauan sitten. Mutta vähän kirpaisi ja surin illuusioni menettämistä.

On vuosi 1918 ja maailmansota päättymässä. Samana vuonna Karen ja Denys tapasivat Muthaiga Clubilla  Nairobissa. Siitä se alkoi. Karenin avioliitto Brorin kanssa alkoi jo aikaisemmin rakoilla. Eikä vähiten sen takia, että Karen sai puolisoltaan syfiliksen. Brorilla oli useita avioliiton ulkopuolisia suhteita.  Karen sairastui rajusti ja joutui ensin Pariisiin hoitoon ja lopulta Tanskaan. Kaikesta huolimatta Karen ja Bror pysyivät yhdessä, mutta elivät kumpikin vapaana avioliiton velvollisuuksista. Heillä oli kahviplantaasi ja muutakin yhteistä omaisuutta. Avioero olisi ollut mutkikas juttu.

Naarasleijonan kirjoittaja tanskalainen Tom Buk-Swienty teilaa monet, jopa Karen Blixenin omatkin väitteet kirjassa Eurooppalaisena Afrikassa, joko Blixenin huonon muistin tai tahallisen kaunistelun tiliin. Buk-Swienty on tutkinut dokumentteja, saanut kirjeitä ja lausuntoja Blixenin sukulaisilta, tehnyt lujasti työtä uuden elämäkerran vuoksi. Kirja vaikuttaa realistiselta ja minä siihen uskon, siitäkin huolimatta, että monet saamani kauniit ja romanttiset kuvat Karen Blixenin elämästä nyt karisevat. Ei Karen Blixenin eletty elämä nyt niin kaukana historian hämärässä ole, että ei asioitten penkominen aivan mahdotonta ole ollut. Karen Blixen kuoli Tanskassa 1962. Sitä ennen jäljellä olevilla kirjan sivuilla tapahtuu vielä paljon Afrikan kuuman auringon alla.

Kari Hotakaisen Tarina saa nyt odottaa paluutani Afrikasta. Ei tunnukaan oikealta eikä hyvältä lukea molempia vuorotellen.  Tänään on oltava ainakin hetken aikaa tässä ja nyt, suorittaa muutamia kotihommia, pestä hiukset, maksaa HS:n lasku ja päättää tilata digilehti jatkossakin. 

Ja minä aloitan nyt heti.


2 kommenttia:

  1. Minustakin nuo Karen Blixenistä kertovat kirja ja elokuva ovat tosi mielenkiintoisia. Tarinat ovat aikamoisia. Onko tuo Naarasleijona jonkinlainen elämäkerta Karen Blixenistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanskalaisen Tom Buk-Swientyn "Naarasleijona" on Karen Blixenin todellisesta elämästä kertova teos Afrikassa vuosina 1914-1931. Kirja luokiteltu kustantajalla (Otava) elämäkertoihin. Ilmestyi viime vuonna tanskankielisenä.

      Poista