Jälleen kirja, jota ei ole helppoa lukea vuoteessa. "Naarasleijonassa" sivuja 684, joista osa valokuvia. Kirjakaupalla on minulle samanlainen vaikutus kuin parfyymikaupalla. Olen täpinöissä. En malta olla ostamatta. Toin kotiin myös Kari Hotakaisen kirjan "Tarina".
Kauppakeskuksessa selvästi liikehdintä vilkastunut. Ihan kuin joulu olisi tulossa. Ja onhan se. Tämmöstä se on nyt vuoden loppuun asti. Keksitään viettää joulu kotona koronan sanelun mukaan ja se keksiminen vaatii mielikuvitusta ja vanhoja traditioita. Ajattelin jonain päivänä kaivaa esille parvekkeen joulupuun. Pakko ei ole vielä sytyttää, mutta on valmiina toimenpidettä varten.
Aloitin muuten lukemisen Hotakaisen kirjasta. Jo sivulla kahdeksan tuli pienen kateuden ryydittämä kysymys: miks mä en osaa kirjoittaa yhtä hyvin kuin esimerkiksi Hotakainen? Vastaus: jos osaisin, olisin ilmeisesti kirjailija. "Tarina" vaikuttaa hotakaismaisen älykkään hilpeältä, odotan pienen kiihtymyksen vallassa seuraavaa lukuhetkeäni. Voi olla, ja luonteeni huomioon ottaen, että alan pian lukea "Naarasleijonaakin". Kiva hypähdellä ajasta ja maasta toiseen.
Tänään ajattelin olla kotona. Mitähän mä tekisin? Ai niin, minä luen. Luin jo muutaman sivun Blixenistäkin. Nairobi oli Blixenin aikoihin pelkkä peltitalojen rykelmä. Jaksettiin ihmetellä rautatien rakentamista Mombasasta Nairobiin ja sieltäkin eteen päin Viktoriajärvelle. Kun vain leijonat katselivat junan menoa ja gnut juoksivat hetken sen kanssa kilpaa. Pelottavakin vielä moinen rautainen käärme halkomassa rauhallista ja koskematonta savannia. Jostain olen lukenut leijonien tappaneen useita kymmeniä rautatien rakentajia. Niistä tuli vaarallisia ihmislihaan mieltyneitä petoja. Karen Blixen saapui Nairobiin 1914. Ensimmäinen maailmansota syttyy.
Kahden kirjan lukemiseni jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti