Tänään odotetaan ostoryntäystä kauppoihin. On Black Friday, jolloin pannaan joulusesonki alkamaan. Amerikkalainen tapa.Valtiovalta kehotti ottamaan huilipaikat kauppakeskuksista pois, ettei olla liian liki toista. Miten sitä nyt lepää ja laskee rahojaan tämmösenä kiivaana ostopäivänä? No, minä en liiku mihinkään. Ajattelin seikkailla roskikselle, mutta kyllä ne appelsiininkuoret voivat vielä odottaa. Jos purkaisin energiaani vaikka imuroimiseen. Tai lukemiseen. Tai kattoon sylkemiseen. Jälkimmäistä en ole koskaan kokeillut, vaikka siitä paljon puhutaan vapaa-ajan vietteenä. En yltäisi. Olen kyllä erittäin etevä kirsikankivien syljeksijä. Syljin paljon pitemmälle kuin puoliso. Mutta viheltää en osaa. Vähän harmittaa, kun monet ihmiset panee pari sormea suuhun ja sitten tulee, ei se, vaan komea ja kimeä vihellys. En osaa sitä tavallisempaakaan viheltämistä. Joskus olen yrittänyt oikein kovasti. On semmoisia kyliäkin, joissa asiat selvitetään viheltämällä pitkienkin matkojen päähän. En kyllä ole semmoisessa ikinä ollut, mutta television matkaohjelmissa tulee kaikenlaista. Niin kuin Michael Portillokin, joka tykkää junista ja matkailee niissä pitkin ja poikin. Hänellä vaan on hirmuisen vanha "Appleton´s general guide to the US" vuodelta 1879 mukana. Ihan ihmettelen, miten löytää sen ohjaamana sinne, minne on kulloinkin menossa.
Nukuin miten kuten eli tavallisen huonosti. Nyt on jo lattelasi edessäni pöydällä. Ulkona sysipimeää, joissakin ikkunoissa valo. Duunipäivä. Vielä kun jaksaa ensi kuunkin pimeät, niin alkaa valjeta ja sitä sitten samaa kyytiä monta kuukautta. Suomi on sellaisessa sijainnissa kartalla. Moni muu asia ei kylläkään ole kuten sijainti määräisi. Muutaman päivän päästä joulukuu ja monta astetta plussaa ja Celsiusta. Joskus on kahlattu lumessa tähän aikaan, iloittu kuuluvasti valkeasta joulusta ja laulettu sitä lauluakin, jonka nimi on White Christmas.
Vielä en ole ostanut ensi vuoden kalenteria. Yleensä olen jo tähän aikaan. Miten päässytkin noin lipsumaan? Se pitää olla sellainen, johon mahtuu päivän kohdalle merkintöjä: kampaaja, lääkäri, hammaslääkäri, vesi pois, soita sinne ja sinne, varaa liput, osta maailmanympärimatka, ystävien syntymäpäivät ja nimipäivät.
Nyt sijaan vuoteeni ja käyn. Minne? Sisällä nyt ei voi käydä kovin pitkälle. Eräs ystäväni on keksinyt kotonaan liikkumistavan, joka on hyvä lihaksille. Astioita korjatessaan esimerkiksi ruokapöydältä, vie yhden tavaran kerrallaan. Ensin haarukka ja seuraavalla kerralla veitsi, sitten lasi, lautanen, lusikka, yksitellen kaikki. Minä puolestani lastaan kaiken kerralla. Tosin usein tarjottimella. Steppailen mieluummin ulkona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti