Voi pojat, miten lysti päivä eilen oli! L soitti ja hän ja A hakivat minut autollaan ja sitten lähdettiin Tuusulan rantatielle. Olen ollut autottomana jo vuosia ja nämä ihastuttavat kesäiset pyrähdykset lähikuntiin jääneet jonnekin oman historiani hämäriin. Eilen Tuusulanjärvi rantateineen kutsui ja minä kutsua tottelin. Olen itsekin ajellut tien päästä päähän moneenkin kertaan joskus ammoin, jotta riemuni oli rajaton saadessani taas siellä olla.
L:n ja A:n mielessä oli Ainola, Halosenniemi ja Ahola ainakin. Tuusulanjärven taideyhteisö sai alkunsa Juhani Ahon muutettua sinne vaimonsa Venny Soldan-Brofeldtin kanssa. Muut taiteilijat tulivat perässä. Sinne mekin suuntauduimme. Aho kirjoitteli ja kalasti. Kalaa oli runsaasti Tuusulanjärvessä Ahon aikaan eikä metrinen hauki ollut mikään erikoisuus.Valtion eläke lisäsi tuloja kirjoittamisesta saatujen lisäksi. Oli juuri ilmestynyt Kevät ja takatalvi. Vuosi oli 1907.
Aholassa oli tilaa, Vennyllä oma ateljee, jossa oli näyttämö, jossa esitettiin amatöörivoimin eli ihan itse näytelmiä. Pidettiin kotikonserttejakin. Venny oli taitava käsistään, suunnitteli matot ja verhot, kutoi tarvittavat kangaspuillaan, paistoi suuressa leivinuunissa herkut ja lämmitteli talvi-iltoina takan ääressä. Polttopuut hakkasi Juhani Aho itse. Katseli Pekka Halosen talon ikkunaa talvi-illoin. Pekka Halonen pani lampun merkiksi Aholle, että sauna palaa, sopii tulla saunomaan. Valoa kohti oli hyvä hiihtää pimeässä. Halosenniemen sauna oli paras sauna Tuusulan järven rannoilla. Toki oli sauna Ahollakin ja sen saunan kamarissa asui Ahon renki. Renki ajoi Ahon hevosta, kun kirjailijalla oli asiaa kylille. Auttoi se hevonen peltotöissäkin, joita riitti Vennyn sisaren Tillyn mailla. Tuusulanjärveläiset saivat lainaksi myös Ahon hevosta, jos tarvetta ilmaantui. Jean Sibeliuksen tyttäriä kyydittiin usein asemalle tyttöjen lähtiessä Helsinkiin soittotunneilleen. Sinne muutti lopuksi Juhani Ahokin ja Sibelius osti hevosen.
Juhani Ahon kuoltua 1921 järjesti Helsingin Diakonissalaitos surujuhlan. Kirkkosali oli koristeltu Tuusulan katajilla. Aho piti katajaa Suomen kansan vertauskuvana sen sitkeyden takia.
Lunttasin näitä tietoja Veijo Meren tekstittämästä kirjasta Tuusulan rantatie (Otava 1981 2. painos)
Seuraavaksi Ainolaan!
Nuo paikat ovat todellakin katsomisen arvoisia! Olen vuosia sitten viettänyt yhden kesälomapäivän sinne järjestetyllä valmismatkalla ja kyllä kannatti. Kävimme silloin vielä Lotta-museossa ja kaikissa niissä paikoissa on aivan upea tunnelma.
VastaaPoistaNäinhän tuo on, Marjatta. Koko tienoo havisee mennyttä taiteilija-aikaa, jos osaa etsiä. Rakennettu täyteen nekin alueet.
Poista