Juho Heikki Erkon Erkkola jäi meiltä tutkimatta Tuusulan rantatiellä muutama päivä sitten. Talo valmistui 1902 Aleksis Kiven kuolinmökin lähelle. J.H. Erkko oli kotoisin Orimattilasta, valmistui opettajaksi Jyväskylän seminaarista ja hänestä tuli rakastettu runoilija. Erkolla oli Tuusulaan tullessaan harteillaan kansallisrunoilijan viitta ja Eino Leino tuon viitan vei.
Veijo Meri Tuusulan rantatie-kirjassa mainitsee Erkon suorastaan jumaloineen Aleksis Kiveä. Siksi rakennutti talonsakin lähelle Kiven viimeistä kotia. Sibelius ei tahtonut tulla haudatuksi Tuusulan hautausmaalle, koska se oli hänen mielestään pyhitetty Kivelle ja Sibeliuksen jälkeenjääneet voisivat pystyttää säveltäjän haudalle isomman hautamerkin kuin Kivi sai. Eino Leino puolestaan halusi tulla haudatuksi Tuusulaan ja pani hautausmaalle siihen kohtaan kepin pystyyn. Tätä toivetta ei noudatettu, vaan Leino pantiin vuonna 1926 kaikesta huolimatta Helsingin multiin.
Tuusulaan muuttaessaan Erkko ei ollut vielä naimisissa ja alkoi armoton vaimon etsintä, johon hän pyysi avuksi Tuusulassa asuvan ystävänsä Sakari Sointeen. Sointeen alkuperäinen sukunimi oli Karhu, mutta Erkon mielestä se ei ollut hyvä nimi kanttorille ja Erkko ehdotti Soinnetta nimeksi ja Soinne siitä tuli. Erkko asui aluksi ennen omaa taloaan Sointeilla ja eräänä päivän puhemiehenä toimiva Soinne oli kutsunut neiti Thyra Nyqvistin ja tämän äidin samaan aikaan kotiinsa päivälliselle.
Rakkaus Thyra-neitiin alkoi roihuta ja Erkko kirjoitteli runoja Tuiju-tytölleen. Viikon kuluttua Erkko kosi. Talon ja maan ostolle tuli kiire. Hän sai lainaa ja osti ruukkumaakari Grönroosin entisen tontin ja rakennukset. Tulevan Erkkolan sisälle jätettiin sen ajan hengen mukaisesti osia vanhasta rakennuksesta muun muassa uunit. Erkko teetätti työhuoneeseensa kuitenkin uuden uunin. Kaakelit ostettiin Pariisin maailmannäyttelyssä Suomen osastolla olleista kaakeleista, jotka viehättivät suuresti Erkkoa. Pekka Halonen piirsi Erkkolan ja talon piti olla joulukuussa vietettäviin häihin mennessä valmis.
Mutta voi kauhistuksen surkeus: Thyra-neiti purkikin kihlauksen ja Erkko vannoi lähtevänsä Tuusulasta ikiajoiksi. Ei Erkko Tuusulasta mihinkään lähtenyt. Hän asui joulukuussa valmistuneessa talossa loppuunsa asti, neljä vuotta, mutta kuoli kuitenkin Helsingissä kadulle vuonna 1906 ja hänet haudattiin Helsingin Hietaniemeen. Lehdessä oli tieto, että keisari oli myöntänyt Erkolle taiteilijaeläkkeen 2200 mk vuodessa, mutta J.H. Erkko ei siitä ehtinyt yhtään nauttia.
SIKSI ITKEN
"Miksi itket, poikaseni,
Valittelet illat aamut?"
Siksi itken illat, aamut,
Siksi vaivainen valitan:
Olen ilman impyettä,
Aivan onnetta elelen,
Vailla neidon näppäryyttä,
Soreutta sievän varren,
Vailla kasvojen valoa,
Suun suloisen suuteloita,
Säihkyä sinisen silmän,
Kiiltoa kiharahiuksen.
Siksi itken illat, aamut,
Siksi vaivainen valitan.
(J.H.Erkko)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti