Niin kutvahti eilinen päivä hyvän ystävän seurassa. Läppäri päivitettiin, syötiin, juotiin ja rupateltiin. Illemmalla P-D:n lähdettyä katselin elokuvaa, joka kertoi hurjasta sankarimiehestä Rambo nimeltään. Kaikki sujuu tältä kaverilta, vahva kuin härkä, eikä kuole millään, vaikka ympärillä kuukahtaa äijiä kuin kärpäsiä. En jaksanut katsella tätä menoa loppuun asti, vaan kömmin vuoteeseen Morsen kanssa.
Ensi viikon torstaina avautuu Amos Rex. Museokorttiasiakkaille lähetettiin ennakkotietoja tästä uutuudesta. Yli 2000 neliötä näyttelytilaa. Kokeilevaa nykytaidetta, 1900-luvun modernia taidetta ja muinaistakin kulttuuria. Ei kuin sinne, kun ensin on päästy alkuryntäyksestä. Jännittävää. Tänä vuonna muutakin mielenkiintoista. Joulukuussa valmistunee Oodi. Keskuskirjasto. Kolmikerroksinen puurunkoinen rakennus. Sinnekin aikanaan. Ruotsinkielinen nimi tällä kirjastolla on Ode. Kyllä nyt kelpaa olla helsinkiläinen kaiken tämän henkisen ravinnon keskellä.
HS kertoo, että herra Hakkarainen ei saakaan asua saunassa. Jos hän olisi saunatonttu, asia olisi vallan toinen. Herra Hakkaraisen korotettu kulukorvaus on pantu toistaiseksi jäihin. Herra Hakkaraista potuttaa. Hän tuntee olevansa vääryyden uhri ja aprikoitsee muuttamista saunasta pois. Toivon hänen löytävän asunnon, jossa asuminen edellyttää korotettua kulukorvausta.
Eilisestä pieni ruokaosio. Avasin purkin. Peltisen ja vaikean. Tuli haava sormeen. Purkki Ranskasta ja sisältö ankan koipia. Tiesin entuudestaan että rasvaista. Mietin, mitä ankkaan pantu, kun olisi huoneen lämmössä purkissaan säilynyt vuoteen 2021? Ankka oli hyvää lisukkeineen ja juomineen. Jean Larnaudie vuodesta 1951 pakertanut ankkojen ja hanhien kanssa gastronomian kultamaassa. Ja Herkun aktiivinen myyjä sai minut kerran ylipuhuttua, kun tuoretta ankkaa ei ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti