27. elokuuta 2018

HERNEITÄ NENÄÄN

Yllättäen minut eilen kutsuttiin lounaalle ja minä menin. Ei nyt suorastaan mikään dieettijuttu, kun porkkanasosekeitossakin oli kermaa. Korjaan asian myöhemmin. Juttelua ja naurua ja taas juttelua. Kuten aina. "Hauska tappa vanha tuttu".

Nyt lepuuttaessani aivojani Veikko Huovisen Hamstereissa, huomaan, että vuonna 1957, jolloin kirja ensimmäisen kerran ilmestyi, ei tiedetty vielä EU-komission europarlamentaarikko Claude Moraesin aloitteesta mitään, että Fazerin lakupoika on loukkaava, eikä sitä saisi missään tapauksessa käyttää tuotemerkkinä. Näistä ei Huovinen tiennyt ja  herra Hamsterin naapurin Rurikin lapset Raisa ja Naku huutavat kuorossa Tellu-äidilleen "anna neekerikaramellia, anna". Naku paijaa vielä varmemmaksi vakuudeksi äitinsä poskea ja pyytää kauniisti "lakritsaa,lakritsaa". Lapsille jaetaan neekerikaramellejä ja lisäksi vielä taaempana seisovalle Nikullekin.

Tämä oli sitä vanhaa hyvää aikaa, kun ei kaikesta loukkaannuttu. Nykyisin loukkaannutaan milloin mistäkin, otetaan nokkiin, pannaan herneitä nenään, suututaan. EU pureutuu asioihin, muinoin jopa mansikan kokoon, kurkun käyryyteen, Geisha-patukan geisha-neitiin, joka myös on loukkaava tuotemerkkinä ja herra ties mihin kaikkeen EU:ssa onkaan ollut/on aikaa paneutua.

Olen ennenkin puuttunut tähän loukkaantumisongelmaan. Se alkoi kohdallani siitä, kun kuuntelin ja katselin netin kautta suorana Kansallisteatterista Finlandia-palkintojen jakotilaisuuden vuonna 2017, jolloin Juha Hurme sai palkinnon kirjallaan Niemi (olen lukenut). Hurme piti leppoisan hauskan kiitospuheen, jonka päätti näin "opetelkaa ruotsia, juntit, maailmankuvanne avautuu kummasti". Tästäkös äläkkä nousi. Ensin suivaantui arvovaltainen yleisö ja sitten muu kansa. Lehdet kirjoittelivat ja nurkissa jupistiin. Hurmetta riepoteltiin tovi. Mutta kansa luki Niemen ja antoi lopulta kirjailijalle anteeksi. Tämän jälkeen on kuohahdettu yhdestä sun toisesta ja ärsyyntymisestä tuli lopulta muoti-ilmiö. Sanoihin hyökätään, vedotaan JSN:toon ja ties mihin. Sananvapaudesta on kai vain kaunis muisto.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti