TERVEHDYS JA HYVÄÄ PÄIVÄÄ

Kumma juttu tämä suomalaisten tervehtiminen, tuli justiinsa mieleen. Oli juttua mediassakin. Tervehdimme ventovierasta ulkomailla, mutta täällä katselemme yrmeästi nenän vartta pitkin, kun vieras pyrkii päivää-sanomisella ihan reviirillemme asti. Muistan aina yhden Martin, joka tulla tupsahti maalta Helsinkiin. Oli tottunut tervehtimään kotikonnuillaan vastaantulijaa, vierastakin. Ihmetteli, kun ei täällä vastattu, vaikka iloisesti toivotti hyvät päivät. Oli kyllä myöhemmin päivällä jo vähän väsähtänyt, kun tervehdittäviä olikin paljon enemmän kuin kylillä kotona.

No, tervehtiminen ei tietystikään tarkoita koko aikaista jokaisen vastaan tulijan tervehtimistä, vaan tilanteen mukaan. Pihalla roskiskeikalla sopii hyvin tervehtiä samalla asialla liikkujaa, tai lenkkipolulla toista lenkkeilevää. Muistan omasta koira-ajastani, että koiraihmiset hyvin herkästi tulivat oman koiransa kanssa juttusille ja pikkulasten kanssa on sama asia. Sävel kun on yhteinen. Sitten ovat ne penkillä istuskelijat, jotka heti etsivät jutunjuurta ja josta en välttämättä itse pidä. Toki vastaan, mutta lääkekeskustelu minut oitis karkottaa. Tervehdittömyys juontaa meillä suomalaisilla tietysti omasta kulttuurista, joka on varovaista ja vähemmän avointa. Mutta emme me tylyjä ole. Emme ainakaan tarkoituksella. Opimme avoimuutta, mitä enemmän maailmalla kuljemme ja opimme, että tervehtiminen ei tarkoita henkistä päälle karkausta tai tuppautumista bestikseksi. Eikä etelämaalaisen miehen iloinen hymy kosintaa.

Aion päivän mittaan roskikselle ja katsotaan, tuleeko tervehdittäviä vastaan. Huomenna kauppaan, mutta silloin en vastaan tulijoille päivää sano, ellei joku tee yllätyksellistä aloitetta. Tuskin.