Jo muinaiset roomalaiset (näin kuuluu sanoa) viettivät helmikuussa näinä aikoina juhlaa ja se oli pyhitetty Lupercalialle. Muutettiin ajan myötä Valentinuksen päiväksi. Juhla matkasi 1800-luvulla Yhdysvaltoihin ja Suomeen tulla polski vuonna 1980. Tänään meillä on ilo juhlia niin Valentinea kuin Ystävänpäivää. Happy Valentine´s Day! kuten Amerikassa sanotaan. Siihen liittyen panen Eleanor Rooseveltin ajatelman " Many people will walk in and out of your life, but only true friends will leave footprints in your heart". Näin siis USAn ensimmäinen nainen, Franklin D. Rooseveltin puoliso (1884-1962).
Eilen tein sen, minkä lupasin. Pesin hiukset ja vein roskat. Ei muuta. Avasin siivouskaapin oven ja loin happaman katseen imuriin. Suljin oven. On niitä päiviä ensi viikollakin. No, on puolustustakin, miksi en aina ryhdy tuumasta toimeen. Kun tuo lonkan luusto hiukan määrää puuhieni laatua. Sen myönnän, rehellinen kun olen, että eilen olisi sen puoleen sujunut, mutta en yksinkertaisesti viitsinyt. Ja niin minä puhtain omintunnoin pistelin lounaaksi valmiina ostettua hapanimelää kanaa lisukkeiden kera ja katselin tyynin sydämin ikkunasta ulos syödessäni. On se vaan niin hienoa, kun on pakastin.
Tästä tuli mieleeni se aika Suomessa, kun tämmöinen laite oli melkein uusi ja outo. Meille hankittiin heti, kun olin mennyt naimisiin ja panimme kotia kuntoon nuorenparin innostuksella. Se oli iso ja syvä arkku, jossa metallisia koreja päällimmäinen kerros. Tuli käyttöohjeet ja niiden mukana konsulentti kotiin. Hän opasti juurta jaksain tämmöisen arkun alkuun panemisessa ja käytössä. Minä kuuntelin. Sain paksun kirjankin, jossa annettiin lisätietoa, miten ja mitä voi arkkuun panna. Luin sen ahnaasti ja aloin arkkua täyttää. Puolikas lammasta sinne upposi, pari hanhea ja puolison ystävältä saatuja alleja. Olin onnellinen nainen arkkuni kanssa ja se oli pian piripintaan täynnä kypsää ja raakaa ruokaa. Voi pojat! Mutta mikään ei ole ikuista ja onnellisten vuosien kuluessa, alkoi arkku kenkkuilla. Hankimme kaappimallisen. Jääkaapissa oli jonkunmoinen, mutta eihän se riittänyt. Harrastin ruuanlaittoa olan takaa ja toimin vielä vanhempienikin ruuanlaittajana. Aloimme myöhemmin tyytyä jääkaapin pakastimeen ja se on riittänyt. Emme enää ostaneet lammastakaan puolikkaana. Nyt pakastimessa on muutama nyssykkä, jäätelöä joskus, leipää ja jokunen vierasvara (jota ei silloin ole, kun tarvittaisiin). Isosta arkusta on lämpimät muistot.
Oikein hyvää ystävänpäivää. Muistan kun meille tuli sellainen iso arkkupakastin. Perheemme muutti sen verran isompaan asuntoon, että sellainen mahtui meille. Oltiin veljen kanssa sen verran pieniä, että pelotti, että putoamme sinne pohjalle. No pian äiti täytti pakastimen, joten ei tarvinnut pelätä putoamista.
VastaaPoistaPalataan asiaan, CurryKaneli. Ei tähän pakastusasiaan, vaan siihen, mistä on ollut puhe.
PoistaMinä muistan vielä sen ajan, kun meillä ei minun lapsuudessani ollut edes jääkaappia, vaikka kaupungin keskustassa ja kerrostalossa asuttiin. Oli vain ns. kylmäkaappi eli kaappi, josta oli räppänä suoraan ulos. Välillä kaappi oli kyllä lähes pakastuslämpötilassakin sitten... Maitoa ja pilaantuvia ostettiin aina sen verran kuin päiväksi tarvittiin, maitokauppa, lihakauppa ja sekatavarakauppa olivat samassa korttelissa, mutta siirtomaatavarakauppaan piti kävellä toiseen kortteliin. Lihakaupan ikkunassa valui vesi, se oli sen ajan jäähdytysjärjestelmää.
VastaaPoistaEnnen olikin helppoa käydä kaupassa vaikka päivittäin, kun melkein jokaisessa kivijalassa puoti oli. Nyt hankalampaa, pitää olla auto päästäkseen markettiin. Minäkin muistan sen valuvan veden!
Poista