11. helmikuuta 2016

ILTAKIRJOITTELUA

Laiskana on oltu. Mutta hätäkös tässä, että pitäisi koko ajan ahkeroida. Elämä ei ole pelkkää työntekoa. Eilen tuli ystävä ja toi ruusuja ja harsokukkia kimpussa. Sitten kahviteltiin. Olin ostanut Itäkeskuksen Herkusta normandialaisen omenapiirakan kahvin kera nautittavaksi. Loput annoin ystävälle kotiin viemiseksi. Juteltiin niitä näitä ja pantiin maailmaa järjestykseen. Ihan kivaa.

Viime yön nukuin perusteellisen hyvin. Pitkästä aikaa ensimmäisen kerran. Tuntui ihanalta ja terveelliseltä. Aamu ei ollut väsynyt, vaan iloisena ja levänneenä kiiruhdin rollaattorin kahvoissa kahvin tiputteluun. Katselin ikkunasta urkenevaa harmaata päivää eikä sekään hullummalta tuntunut. Näppäilin läppäriä, luin nettilehtiä, sähköpostia ja vain olin.

C tässä päivänä muuanna säälitteli, että hänen mielestään minun on oltava yksinäinen. En ole. Vaikka suunnattomasti ikävöin puolisoa, niin en tunne itseäni yksinäiseksi. Elämää on jatkettava sydämen itkiessäkin.Viihdyn itseni kanssa ja pääsenhän minä ulos. C kehaisi, että kauppakeskuskin lähellä, niin siellä varmasti käyn päivittäin. No en käy. Tätä kauppakeskusta minulle aina tuputetaan ja päätellään minun siellä aikaani viettävän. En edes pidä siitä, että kaikki palvelut ovat saman katon alla. Sitähän ihminen kauppakeskuistuu. Unohtaa ulkopuolisen maailman,puistot, patsaat, käveltävät kadut, ja minun kohdallani vielä ratikat ja tyylikkäät kahvilat, oikeat tavaratalot. Tähän en halua mennä. Kunhan tästä avaan museosesonkini, niin alkavat metroajelut. Keväämmällä istuksin taas Espan puistossa ja katselen herran Runebergia. Koko päivä stadissa, mitäs siitä sanotaan.

Naputtelen tätä iltamyöhällä ja vähän jännitän ensi yötä. Nukunko? Jos haukotuttaa, en yhtään viivyttele, vaan heti vuoteeseen. Jos jaksan, niin muutama sivu Ramsayn neljättä osaa. Mies puuhaa nyt puutavaran kanssa, kun kartanoelämä ei mennyt aivan jetsulleen niin kuin piti. Aatelistenkin oli hankittava elantonsa tavalla tai toisella.

Hyvää yötä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti