21. helmikuuta 2016

PILKUNTARKASTI OIKEIN?

Kehtaako sitä tänään tänne sanaillakaan, kun on kansainvälinen äidinkielen päivä? Luulee osaavansa, vaan kun ei osaa. Välimerkitkään eivät paikoillaan, yhdyssanat päin seiniä, kielioppi kadoksissa. Joku on sanonut, että sanojen galaksissa, jokainen sana on tähti (tai jotain sinne päin), niin että anti mennä vaan.

Piti illalla katsomani Johnny English-elokuva, mutta kokeilinkin nukkumista vuoteessa. Ei onnistunut. Jätin kuitenkin Peter Howittin ohjaaman elokuvan (2003) ja salaisen agentin kohellukset katsomatta loppuun, vaikka tykkäänkin Rowan Atkinsonista. Kun näin ensimmäisen kerran "Bean-äärimmäinen katastrofielokuvan", nauroin kyyneleet silmissä Mr. Beanin piirrettyä kaikkien kommellusten jälkeen  James Whistlerin (1834-1903)  kuuluisaan  Taiteilijan äiti-muotokuvaan Whistlerin maalaaman äidin pään tilalle oman karikatyyrisen versionsa. Kohtaus ja kuva lyötiin katsojan silmille varoittamatta. Nauroin ihan kippurassa.

Englishin leffaa en yhtäkaikki eilen nähnyt, mutta kuten sanoin, en nukkunutkaan. Nukahdin joskus yhden-kahden maissa. Sekin parempi kuin aikaisemmat aamukuudelta. Menen silti lääkäriin ensi viikolla. Jos nukkuminen vähitellen tässä normalisoituu, niin otan yhteyttä museoystävääni ja suunnittelemme uudestaan taiteen katselmukset. Ai Weiwei kun nyt jäi, ainakin minulta. Ateneumin toivon onnistuvan paremmin.

Lunta sataa, voi voi. Ihan on valkoista ja hiljaista. Lumen rakastajat iloitkoot. Minä iloitsen lounaastani, joka on uunijuureksia. Kohta alkaa pilppuaminen. Hyvää äidinkielen päivää.







2 kommenttia:

  1. Mulla dysleksiani tuottaa vaikeuksia kirjoittamiseen. Vaikka kuinka yritän lukea läpi kirjoittamaani tekstiä, niin välillä vaan en hahmota kirjoitusvirheitäni. Onneksi nykyisin Word auttaa paljon. Olen erittäi hidas kirjoittamaan muistiinpanoja luennoilla. Kirjaimet vaihtavat paikkaa, edellisen sanan viimeinen tavu ja seuraavan sanan ensimmäinen tavu puuttuvat ja sanat on kirjoitettu yhteen. Välillä en saa itsekkään selvää tekstistäni.

    Nyt en yhtään välittäsi lumesta. Aamulla tein pienen reitin postilaatikolle ja nyt pitäisi tehdä loput, mutta lumi on tosi vetistä ja raskasta. Taidan tehdä hieman myöhemmin, koska tiedän, että sen jälkeen pitää käydä suihkussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä juttu, CurryKaneli, että saat Wordista avun. En ole koskaan huomannut tekstissäsi mitään poikkeavaa.

      Raskas ja vetinen lumi on riesanamme jonkun aikaa. Muistan sen painon hyvin mökkiajoilta. Tiesi tekevänsä työtä! Aura-auto tuli kyllä avuksi, mutta jäi meillekin hommia. No, kevät on kohta ovella.

      Poista