Olen tässä miettinyt, mistä lienee johtunut suorastaan ylenpalttinen kiinnostus erästä vanhaa tekstiäni kohtaan? Luulen selvittäneeni arvoituksen.YleAreenassa on dokumentti Göran Schildtistä (Haave Välimerestä, lukija Lasse Pöysti). Ihmiset ovat sitä katselleet ja sitten siirtyneet Googleen saadakseen lisää tietoa Schildtistä ja hänen matkoistaan. Ovat huomanneet siellä muun materiaalin joukossa kirjoitukseni "Välimeren pieni saari". Sitä on viime aikoina yllättäen joko vilkaistu tai luettu kolmatta sataa kertaa. Tunsin itseni ilon sekaisesti varsin nöyräksi. Muistan kirjoittaneeni sen suorastaan palon vallassa siksi, kun nuorena olin seilannut Välimerta juuri Göran Schildtin matkakirjojen kautta. Haaveillut purjehtimisesta ulapoilla ja tunsin nytkin kirjoittaessani pärskeet poskipäilläni, kuulin veden kohinan kokassa ja puomiin kiinnitettyjen purjeiden natinan niiden kääntyessä tuuleen. Olinhan kuin purjehtija itsekin. Olin juuri tutustunut Camilla Lindbergin kirjassa Göran ja Christine Schildtin kreikkalaiseen elämään Leroksen saaressa. Pitihän kirjasta kirjoittaa. Ja nyt tekstiäni on luettu!! Tuntuu hienolta, todella hienolta.
Tänään jonotin elämäni tähänastisen pisimmän ajan pankissa vuoroani, yli tunnin. Mikäpäs oli istuessa, tykkään katsella ihmisiä ja heitähän riitti. Kysyin virkailijalta, onko aina näin ruuhkaista (olin ensimmäisen kerran tässä osassa pankkia). Vastasi olevan. Haikeudella muistelin toista pankkia, missä ennen asioin, ja josta selviydyin aina enintään varttitunnissa. Tiedän seuraavalla kerralla etten ajattele kotoa lähtiessä "piipahdanpa pankissa".
Kiukuttelin Itäkeskuksen Stockmannin Herkussa. Parmesania vain kelmupaketeissa. Missä irtojuusto, joka leikataan isosta palasta ja annetaan maistaa? "Ei meillä ole", sanoi myyjäpoitsu ja näytti väsyneeltä. Goudaa sentään oli irtona. Mitä varten tämä Stockmann ei satsaa myyntiin enempää? Ihmettelevät vain, kun kauppa ei käy ja päin peetä mennään. No ei tietenkään käy, kun palvelu on huonoa, tavaraa ei ole ja kaikki kääritty muoviin kuin Alepassa. MÄ TAHDON TAKAISIN STADIIN!!
Italiasta tuli pitkä kirje. Lähettäjä oli oikein laskenut, että minun kirjeestäni oli ehtinyt kulua aikaa kahdeksan kuunkierron verran ennen nyt pari viikkoa sitten lähettämääni. En meinannut uskoa. Tosin olimme puhuneet tänä aikana muutaman kerran puhelimessa. Kahdeksan molemmin puolin tiheään kirjoitettua arkkia ja nyt jaksoi vain käsitellä henkilökohtaisia asioita, jotka minua suuresti kiinnostivatkin. Sain tarkan selostuksen Bilbaon Guggenheimista sekä Baskimaan oloista. Olivat tehneet matkan. Ystäväni iloitsee aikomuksestani vierailla taas taidemuseoissa Helsingissä ja pitäneekin sitten kiireesti kertoa hänelle Rodin-kokemuksista, kunhan olen Ateneumissa ollut.
Aikaa suttaantui niin kauan kauppakeskuksessa, että oli jo melkein pimeää tullessani kotiin. Lähtö kotoa viivästyi. Olin hiukan hidas kolmen tunnin yöunen jälkeen ja kummallisen oloinen. Virkistyin kyllä, kun pakottauduin sen tekemään ja lähdettävä oli. Koska rupean nukkumaan kuten ennen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti