On haastateltu ulkomaalaistaustaisia ihmisiä suomalaisesta rasismista. Päin kasvoja syljeskelyä, nimittelyä, kielteistä kritiikkiä ihonväristä ja maasta pois-toivotuksia. Jos Suomessa ei olisi työttömyyttä, asunnottomuutta, yleistä huonoa oloa, olisimme ehkä suvaitsevaisempia monikulttuurisuutta kohtaan. Joskus meidän on asennoiduttava toisin kuin nyt. Kunhan totumme. En kiellä olevani rasisti, mutta sitä ei näy minusta. Enkä ole edes oikein ymmärtänyt, miksi olen jonkun sortin rasisti. Ei minulta ole viety mitään pois, ei toisen värinen ihminen ole osoittanut minua kohtaan semmoista, joka aiheuttaisi minussa vastenmielisyyttä.
Olen pienestä asti tottunut vanhempieni kanssa matkaillessa näkemään kaikenlaisia ihmisiä, tummaihoisia jo paljon ennen kuin heitä nähtiin ensimmäisiä kertoja Helsingin olympialaisissa. Ulkomailla matkustaessani hyväksyn kaikki ihmiset, värit, kielet, kansallisuudet. Miksi se täällä mättää? Katselen matkadokumentteja Afrikasta suorastaan ahmien haluten lisätä tietämystäni muista maista. Eikä siellä näy valkoihoisia juurikaan. Asia ei häiritse. Miksi se häiritsee täällä?
Monet ulkomaalaistaustaiset ihmiset ovat juurtuneet Suomeen, jopa täällä syntyneet. Tekevät työtä, maksavat veroa, ovat kuin me kaikki muutkin. Minuakin kuunnellut tummaihoinen lääkäri ja vaihtanut lakanat sairaalassa tummaihoinen hoitaja. Se ei ole haitannut. Miksi siis olen rasisti? Olenkohan ihan oikeasti sittenkään?
Ratikassa oli kerran ilmeisesti somalialaisperhe, isä, äiti ja kaksi lasta, joista toinen pieni poika. Poika katseli minua uteliaan avoimesti, eikä se häirinnyt. Vaihdoimme hymyjäkin. Kun perhe alkoi poistua pysäkillä poika vilkutti minulle ja minä vilkutin takaisin. Hän sanoi pikkupojan äänellä "bye-bye", johon myös vastasin. Isä katsoi minua ja hymyili hänkin. Äiti oli pidättyväisempi mustan asunsa alla. Tyttö oli vaunuissa ja nukkui. Episodi ei minua häirinnyt mitenkään. Tuntui suorastaan mukavalta. Olenkohan siis kuitenkaan ihan oikea rasisti?
Helsinki olisi vähemmän "värikäs", jos täällä ei olisi muita kansallisuuksia. Onhan se mielenkiintoisempaa katsella meistä harmaista tuppisuista, ilmeettömistä suomalaisista poikkeavia ihmisiä. Itäkeskuksen kauppakeskuksessakin kun tulee kaksi tai kolme suomalaista naista yhdessä, ollaan usein vaiti kävellessä. Mutta annas olla, kun vastaan tulee ei-suomalaisia, puhe pulppuaa ja kasvot näyttävät iloisilta. Miehet keskustelevat keskenään, kun suomalaismies on seurassakin yleensä vaiti. Ellei ole kaljoissaan. Eikös tämä ole tervetullutta vaihtelua ja hiukan elävöittää meidän arkeamme? Miksi siis täällä vierastaisin monikulttuurisuutta? Alan opetella olemaan suvaitsevaisempi ja ainakin yrittää ottaa kaikki ihmiset ihmisinä välittämättä, missä heidän juurensa ovat. Alan kasvaa ihmisenä. En halua olla rasisti. Enkä minä olekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti