UUPUMUSTA

Väsynyt. Aivan kokonaan. Tahdon pois tästä muuttokaaoksesta. Sinne missä on järjestystä eikä ainuttakaan pakkauslaatikkoa,  missä ei törmää koko ajan rollaattorilla esteeseen. Kirjoja on pinoissa odottamassa Fidaa ja lisää pitäisi pinota.  Niitä on satoja, joista on pakko luopua. En enää välitä. Haluan tämän ruljanssin loppuvan. Vuode ja olohuoneen sohva ovat ainoat tyhjät paikat ja niihinkin on puikkelehdittava. On raivattava tilaa kulkemiselle. Kyllästyttää. N on väsynyt yhtä lailla kuin minä, mutta hän sentään pääsee täältä lähdettyään omaan siistiin kotiinsa. Jotakin tilaa tulee, kun Fida on hakenut omansa, jos heille kelpaa. On soitettava ja kerrottava, että hakuauto pitää olla suuri. Saavat myös nojatuoleja, kirjoituspöydän (toinen jää), kirjahyllyjä ja muita hyllyjä, kulmakaapin, lipastoja ja kaikenlaista pientä tavaraa kirjojen lisäksi.

Kellahdan illalla vuoteeseen ja nukahdan heti, vaikka ilman N:n työtoveruutta olisin ahkeroinut vain vähän. Olen pölyinen, sotkuinen ja hiukset kaipaavat kampaajaa. Ajattelen kaikesta negatiivisesti, kiukuttelen itsekseni ja ikävöin puolisoa, vaikka hän ei olisikaan pystynyt minua missään auttamaan. Tämän kaiken rinnalla hänen hoitamisensa oli pientä, aamuiset puhdistustoimenpiteet, syöttämiset, kaikki. Kaipaan hänen lämpimiä käsiään, joita ojensi minulle, hänen pientä nopeaa hymyään ja kysymystään "mitä ruokaa mä saan?"  Haluan hänet takaisin.

Tiedän, että saatuani kaiken valmiiksi ja uuden kodin järjestykseen, tuntuu paremmalta, mutta ikävä puolisoa ei hälvene. Kaksitoista päivää muuttoon.