Olen kivien kerääjä, kivien rakastaja. Olen kerännyt kiviä parvekkeelle. Joitakin raahasin aikoinaan meren rannalta ja toin pyörätuolissa (puoliso istui siinä) kotiin aikamoisia murikoita, taiten valittuja. Olen tuonut pieniä ulkomailta vuoristoista. Olen ostanut kiviä. Nyt luonnosta suoraan tuomieni aika on koittanut. Tänään vein ne ulos pensasaidan alle. Isäni Geologiselta tutkimuslaitokselta saaman ison ruusukvartsin säästin. Muut pihalle, paitsi ostetut on jo pakattu muuttoa varten. Uuden kodin uusi parveke ei kaivanne kivikoristeita. Mutta pidän kivistä aina.
Liikuskellessani ikkunaverhottomissa huoneissa tunnen olevani kuin kala akvaariossa. Aamulla en muistanut ja hiippailin epäsovinnaisessa asussa tovin. No, tätä ei kestä enää kauaa. Ystäväni S.H. soitti. Tiedän hänen lukevan tätä: onnea uudesta kämppiksestä. Oli kivaa jutella. Ja me tapaamme.
Väsähdin tänään kaupungilla totaalisesti. Ostettavaa loppuviikoksi. Kotimatkalla oli nelosessa kaksi herraa, joista toinen iloisella tuulella lievässä myötälaitaisessa. "Oleks sä porvari?" kysyi minulta. "Kyl sä oot, kun sulla on Stockmannin kasseja ja kaulaliina tolla lailla". Olin päättänyt olla ottamatta osaa keskusteluun ja katselin ikkunasta ulos. Senaatintorilla herrat poistuivat, mutta eräs nainen tiuskaisi ykskaks tälle puheliaalle herralle "pidä turpas kii". Minäkin hätkähdin. Miksi juuri silloin, kun tämä "häirikkö" on jo poistumassa? Mies alkoi huutaa ja käski naisen hirttäytyä rinnoistaan, haukkui naisen lyttyyn ja kertoi, ettei ole koskaan niin tyhmää naista tavannut. Pelkäsin miehen käyvän naiseen käsiksi. Onneksi ei, vaan poistui ratikasta. Jos tämä nainen olisi ollut sanomatta mitään, kaikki olisi päättynyt hyvin, mies olisi mennyt ja matka jatkunut kuin mitään ei olisi ollutkaan. Eikä se mies minua kysymyksillään häirinnyt, eikä kai ketään muutakaan. Ei edes kiroillut. Kertoi olevansa lääketieteen ja kirurgian tohtori!
Tämä oli minun viimeinen ratikkamatkani Stockmannilta Skattalle täällä vielä asuessani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti