19. marraskuuta 2015

TOINEN SANOO JUU, TOINEN SANOO EI

Ystäväni soitti SPR Konttiin kysyäkseen, ottavatko vastaan ja hakevatko kirjoja ja kirjahyllyjä kotoa? Ystävällinen henkilö sanoi ottavansa sekä kirjat että hyllyt, jos hyllyt ovat pieniä. Ystäväni N meni mittaamaan hyllyt ja soitti uudestaan SPR Konttiin Vantaan Valimotielle. Nyt puhelimessa oli toinen henkilö. Hän sanoi "emme missään tapauksessa ota vastaan kirjoja ja kirjahyllyjä, ei ole tilaa, emmekä voi viedä kaatopakalle". N hämmentyi. Hän kertoi juuri keskustelleensa toisen henkilön kanssa, joka oli luvannut toista. "Ei, emme me ota". Puhelimeen tuli se ensimmäinen henkilö, joka jälleen oli sitä mieltä, että SPR Kontti ottaa ne vastaan. Ystäväni kiitti ihmetellen ja päätti olla antamatta tavaroita.

Miten ihmeessä SPR Kontissa ei ole mitään yhtenäistä linjaa? Joko ottavat vastaan tai eivät ota. Yksinkertaista. He mainostavat netissä ottavansa hyväkuntoista tavaraa vastaan aina vaatteista, kodin käyttötavaroista ym kirjoihin ja huonekaluihin asti. Ymmärrän toki tilan ahtauden ja ylitarjonnan, mutta en sitä, että kahdella henkilöllä on eriävät mielipiteet tavaran vastaanottamisesta. Tämä hämmentää henkilöä, jolla on tarkoitus antaa käyttökelpoista tavaraa hyväntekeväisyyteen. Ottaako vastaan vai eikö ottaa? Kas, siinä kysymys.

Pyysimme Fidaa apuun ja hakevat tänään. Ottavat sen minkä ottavat, loput on muuttofirman vietävä kaatopaikalle. Fida lähettää suurimman autonsa. Tavaraa on paljon kahdeksan kirjahyllyn ja  kirjojen lisäksi.

Antikvariaatille kelpasi neljä muovikassillista kirjoja. Kaksi asiansa tuntevaa antikvaaria penkoi kirjakasoja. Olivat pahoillaan, kun ihmiset eivät enää osta kirjoja kirjakaupoista. Nyt tilataan netin kautta. Lukemisharrastus kaiken kaikkiaan hiipunut. Ehkä joku kuitenkin on kiinnostunut heidän kaupassaan minunkin kirjoistani.





    

6 kommenttia:

  1. Voi kun... Olisipa nyt joku avittamassa; varmasti ottaisin sekä hyllyt että kirjoja, jos saisin jonkun tänne avustamaan ja kuskaamaan. Mutta kun ei niin ei. Tod.näk. joudun itsekin jossain vaiheessa tuohon tilanteeseen.
    Kirjamyynti on ollut hankaluuksissa, mutta nettiantivaarit toimivat oikein hyvin. Eli aika moni antikka on avannut nettikaupan ja se on minusta ihan OK. Varsinkin, kun itsekin olen etsinyt niistä välillä jotakin. :) En millään jaksa uskoa, että esim. e-kirjat ajaisivat ohi parhaasta käyttöliittymästä eli ihan konkreettisesta kirjasta.
    Mukava, että olet saanut osan tavaroista annettua niitä arvostaville ja käyttäville! Muuten, mainitsemasi arkku saattaisi kiinnostaa minuakin (jos tietäisi mitat)?
    Tsemppiä muuton ja muisteluiden ääreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ´Polgara, huomenta. Kertoessani aiemmin merimiesarkusta, olin jo luvannut sen ystäväni tyttärelle, jos en saa itselleni mahtumaan. Olen pahoillani.

      Poista
    2. Anteeksi, tarkoitus ei ollut kerjätä tai anella mitään. Pahoillani, jos ymmärsit niin. Hyvää muuttoa.

      Poista
    3. Polgara, olisit saanut arkun aivan mielellään, jos en olisi ehtinyt sitä luvata muualle. Enkä tietenkään ymmärtänyt yhtään mitään kerjäämiseksi tai aneluksi, blogiystäväni. Kysyä ja ehdottaa saa aina.

      Poista
  2. Onpa kummallista, että samasta paikasta annetaan noin vastakkaiset vastaukset asiakkaalle. Täällä Kotkassa ei ole Konttia vaan SPR:n Taitojen talo, jonka yhteydessä on pieni kirpputori. Sieltä poistivat viime kesänä kaikki kirjat, koska ne vievät niin paljon tilaa ja niitä tuodaan ja tarjotaan koko ajan niin paljon. Olen myöskin kuullut, että antikvariaatit ovat nykyään hyvin valikoivia sen suhteen. mitä ottavat mukaansa ja myyntiin.
    Ihan niinkuin Polga tuossa sanoo, on tosi kiva, että keksit tarjota tavaroita talon opiskelijoille ja muillekin niitä arvostaville. Voin kuvitella, mitä kaikkea astiakaappisi ovat pitäneet kätköissään. Niihin liittyvät muistot kuitenkin säilyvät, vaikka astiat jatkavat matkaansa uusiin paikkoihin. Puhtia vielä pakkaamisen ja muuton loppusuoralle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, olen tässä miettinyt, kenelle vielä talossa tyrkyttäisin kirjahyllyjä. Eivät tunnu olevan lukuihmisiä ja nämä kun ovat oikeita kirjahyllyjä, eivät mitään vitriinejä, joihin voisi upottaa koriste-esineitä ja television. No, ainahan on kaatopaikka.

      Poista