8. marraskuuta 2015

POIS VAAN KAIKKI TURHA

Eilen ahkeroitiin N ja minä niin, että sauhu nousi. Kierrätyskeskuksella on nyt huushollissa oma paikka, jonne kerätään sinne menevät. Myös Tukholmasta ostettu 12 hengen Hackefors porslin´in ruoka-astiasto lautasineen ja kulhoineen. Ensin ajattelin säilöä sen kellariin, mutta tulin järkiini. En enää sitä taatustikaan tarvitse. Ne ajat ovat auttamattomasti ohitse. Illalla olin niin uupunut, etten saanut unta. Kolmen maissa otin nukahtamispillerin puolikkaan.

Tänään hommat jatkuvat, mutta ilman N:n organisointikykyä, jossa tämä rouva on mestari. Pakkaan loput viinilaseista ja panen K-kirjaimen niihin huonekaluihin, jotka nyt jo tiedän antavani kierrätyskeskukseen. Enkä perään haikaile. Minulla on ystävä, jonka koti on täynnä huonekaluja niin, että liikkuminen on vaikeaa. Miten semmoista tilaa imuroidaan? Minusta se muistuttaa enemmän täyteen sullottua huonekalukauppaa kuin kotia. Tämä on syy, että minä karsin säilyttääkseni edes jonkunlaisen tyylikkyyden.

Oivallinen Helmi Hannulan kodinhoidon opaskirja antaa neuvoja höyhentyynyn puhdistamiseen. Tyyny avataan ja höyhenet pannaan harvaan kangaspussiin ja pestään saippuavedessä. Toinen vaihtoehto on, että höyhenet pannaan kuivina vähissä erissä muuripataan paahtumaan ja niitä sekoitellaan käsin. Kovaa tulta ei pidä pitää  padan alla, koska höyhenet kärventyvät. Kumpaakaan puhdistustapaa en aio käyttää ja tuskin nykyisin moni muukaan. Olen joskus pessyt untuva- ja höyhentyynyt pesukoneessa, mutta niin huonoin tuloksin, että ovat olleet poisheittokunnossa. Ei pitäisi yrittääkään, jos ei osaa.

Hyvää isänpäivää.

4 kommenttia:

  1. Olisitko halukas myymään astiastosi? Olen kiinnostunut kovin kiinnostunut siitä!

    VastaaPoista
  2. Jutta, panen uuden vastauksen. Olen siis halukas myymään. Kullattureunainen kukkakoristeinen astiasto täysin ehjä. Siihen kuuluu neljä kokoa lautasia, 10 kpl kulhoja ja vateja ja vielä 8 kpl kullanvärisiä aluslautasia. Ostettu joskus 1960-luvulla Tukholmasta. Saa tulla katsomaan ja sitten kysyn, mitä haluat maksaa?

    VastaaPoista
  3. Huomenna klo 15.30-17.30 pääsisin tulemaan. Sopiiko? Onko Sinulla email osoitetta, johon voisin kirjoittaa?

    VastaaPoista
  4. Jutta, laitan tämän toisen s-postiosoitteen toistaiseksi: skattandaami@luukku.com
    Annan muut tiedot toisella s-postilla sinun s-postiisi. Ja nimen sekä osoitteen. En viitsi tässä kaiken kansan nähden.

    VastaaPoista