Vihdoinkin aloitin pakkaamisen. Pari laatikkoa täyttyi huolellisesti sanomalehden sivuihin käärityistä koriste-esineistä. Sitten väsähdin. Ei olisi pitänyt syödä. Sain myös soitetuksi Italiaan kertoakseni puolison poismenosta. Lupasin kirjoittaa, kunhan olen asettunut Itäkeskukseen.
Kävi tarkastaja asunnossa. Pitää tarkastaa, kun asukas muuttaa, että nähdään, onko vuokralainen ollut pahan teossa ja vaurioittanut asuntoa. Tämä asunto sai puhtaat paperit maininnalla "hyvä kunto". Tarkastaja kertoi monissa asunnoissa olleen kuulemma vesivahinkoja ja on ollut muutakin rempallaan olemista. Tässä asunnossa ei ole ollut mitään. No, asumisen jälkiä syntynyt 12 vuoden aikana, mutta nätisti olemme eläneet.
Posti toi vahvistuksen asunnon irtisanomisesta eilen ja siinä mainittiin tarkastajan tulosta. Minä kun tarkastajalle ihmettelin, että ei ole minulle mitään ilmoitettu. Väitti että on. No, tulihan se, mutta hiukan myöhässä. Mukana on myös pitkä luettelo, mitä mikin vaurioitettu kohta maksaa, jos vuokralainen on rikkonut talon omistajan omaisuutta. Jos on vienyt mukanaan seinästä pistorasian, se maksaa 60€. Jos on asunnossa oikein olan takaa rällästänyt, tulee se asukkaalle maksamaan kukin korjaus erikseen ja kun ne räknätään yhteen, puhutaan jo tuhansista euroista. Kun listaa lukee, tulee ajatelleeksi, minkälaisia me vuokralaiset oikein olemme? Minua kasvatettiin siihen, että toisen omaisuutta pitää kunnioittaa ja vaalia vieläkin enemmän ja huolellisemmin kuin omaa. Tämän opin.
Jos postin kulku tökkii Suomessa milloin mistäkin syystä, niin samaa tekee muuallakin Euroopassa. Sain eilen kortin Lissabonissa joskus aikoja sitten käyneiltä ystäviltäni. Kortti tehnyt matkaa kauan. Kuvapuolella yksi kaupungin kuuluisista ratikoista, Elevador de Bica, joka kapuaa kapeaa katua 245m melkoisen jyrkästi ylöspäin. Toinen kuva esittää 1.7 km pitkää Vasco da Gama-siltaa Tajo-joen ylitse ja kolmas kuuluu historiaan ollen Pyhän Jorgen linna vuodelta 48 j.Kr, Castelo de São Jorge. Ihan kuin olisin pariksi minuutiksi piipahtanut Lissaboniin, jossa en ole milloinkaan käynyt. Luulin menevän joskus ja ostin muhkean matkaoppaan Portugalista. Sen sivuilla matkustan silloin tällöin. Nojatuolimatkailua parhaimmillaan.
Tänään jatkuu muuttoon liittyvien asioitten hoitamista. Jos soittelisin muuttofirmoihin kysyäkseni hinta-arvioita. Jos vaikka jatkaisin pakkaamista. Minkä ihmeen takia ihminen säilyttää kaikenlaista, ripustaa seinille tai panee hyllyille? Ihminen haluaa koristaa asuinsijansa. Nän on varmaan jo luolaihminenkin tehnyt. Kerännyt kiviä ja käpyjä, pannut esille ja nauttinut sisustamisen alkuajoista.
Nyt kahvia ja sultsina.
Kivutonta pakkaamista! :) Minä aina muuttojen yhteydessä "yritän" raivata jotakin pois, mutta silti kaikenlaista kummallista sälää kulkee mukana. Jonkinlainen sisäänrakennettu tarve hamstrata...
VastaaPoista