Eilen syttyi kynttilä. Menin ensimmäiseen kerrokseen opiskelijoiden asuntoon kysymään, jos heille kelpaa joitakin huonekaluja. Tulivat katsomaan. Saivat kaksi nojatuolia, kaksi rahia ja Boston-keinutuolin. Siitä olin kaikkein iloisin, että ottivat mielellään vastaan ja tuntui siltä, että tavarat tulivat tarpeeseen. Keinutuoli ollut meillä parvekkeella, mutta uusi partsi on himpun verran pienempi. Ihanaa antaa, kun tykätään. Ja tyytyväisyys ja kiitollisuus näytetään.
Tänään olin kampaajalla. N ei tule kuin vasta huomenna. Kannoin äsken roskikseen kaikenlaista. Tänään myös tulee eräs antikvariaatti katsomaan kirjoja. Ovat tulleet nirsoiksi, mutta toisaalta kysyntä ja tarjonta kuuluvat yhteen ja jos vanhat Shakespearet tai suomalaiset klassikot eivät käy kaupaksi, niitä ei antikvaari osta. Pitäisi kuulemma olla historiaa. No, joitakin meidän sotiimme liittyvää on, mutta varsinaiset historiat pidän itse. No, ehkä hänelle jokunen noista sadoista kirjoista kelpaa.
Eilen lähti ystäville nyt vuorostaan kiinalainen astiastoni, blinipaistinpannut ja kalan muotoinen iso keittokulho. Olen joskus laittanut ystäville kiinalaisia aterioita kuin paistanut venäläisiä blinejä, mutta niiden aika silkkaa menneisyyttä. Vähän haikein mielin olen alkanut katsella omaisuuteni hupenemista, mutta järjen on voitettava. Ei ole tilaa enää, enkä isoja kutsuja pidä. Mutta niitä ja niiden aikoja on hauskaa muistella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti