22. joulukuuta 2014

TULI SE SITTENKIN

Osittainen joulu on tullut kotiimme. Panin ovikranssin ja sain lahjaksi joulukoristellun pienen oikean kuusen, suklaata, talon, jossa palaa tuikku sisällä, upean puulaatikollisen teepusseja, viiniä ja taas suklaata ja tänään jälleen postissa monta joulukorttia. Kynttilät palavat ja joulukukat purkeissaan kukoistavat. Kun ottaa huomioon, että en ajatellut joulua kotiini, niin voiko niissä olosuhteissa tämän jouluisemmaksi tullakaan?

Olen katsellut jouluaiheisen elokuvan televisiosta ja katsellut lumen peittämää pihaa. Panin saappaat jalkaan ja kävin roskiksella. Astelin lumessa ja rollaattorin pyöriin tarttui lunta. Oikeastaan ei hullumpaa. Sittenkään. Päivä alkaa pidentyä, saamme valoa muustakin kuin lumen valkoisuudesta. Onhan tämä Joulua, onhan?

 Ei aivan vielä, mutta...

Joulu oli tullut myös Impivaaraan Aleksis Kiven sanoin:

"On  jouluilta, Ilma on suoja, harmaat pilvet peittää taivaan ja vasta tullut lumi peittää vuoret ja laaksot. Kuuluu metsästä hiljainen kohina, teeri illastaa urpuisessa koivussa, tilhiparvi punoittavassa pihlajassa ja harakka, männistön kärkäs neito, kantelee varpuja vastaisen pesänsä perusteeksi. Niin mökissä kuin komeassa kartanossa on iloa ja rauhaa, niin myös veljesten pirtissä Impivaaran aholla..."

Lauman kuopus Eero laulaa hoilottaa: "Iloitkaat ja riemuitkaat / Nyt on meillä joulu / Nyt on oltta ammeet täynnä / haarikat ja kiulut..."

Kaikki me tiedämme sen jouluaaton Impivaarassa, ketkä veljeksistä olemme lukeneet. Oljet syttyivät ja veljeksille tuli kiire punaisen kukon tieltä ulos pihalle. "Näkyi niin kuin pirtti olis heidät oksentanut savuneen kidastansa ulos lumiselle maalle..."  Huonosti päättyi seitsemän miehen joulu, "koska Impivaaran vahvasti rakettu pirtti kävi hiiliksi ja tuhaksi".

Olkaamme varovaisia kynttilöiden kanssa.

4 kommenttia:

  1. Kyllä lumi saa ihmeitä aikaan. paljon on valoisampaa tänään. Tosin eipä niin paksua pilviverhoa näy taivaalla kuin tänä syksynä on ollut.
    Oikein hyvää joulua sinulle ja puolisollesi.

    VastaaPoista
  2. Samoin Sinulle ja puolisollesi, CurryKaneli, Hyvää Joulua ja mukavaa ensi vuotta.

    VastaaPoista
  3. Tuleehan se joulu vähemmälläkin laittamisella tai jopa vaikka ei laittaisikaan! Hyvää Joulua teille kumpaisellekin!

    VastaaPoista
  4. Tulee se, totta maar, Marjatta, vaikka mitenkä yritän hanttiin panna, enkä suuremmin mitään laita. Hyvää Joulua Sinullekin.

    VastaaPoista