Teemalla eilen elettiin Chaplin-hengessä. Saimme tietää, miten kulkuri oikein syntyi ja miten Charles Chaplinista tuli se, mikä tuli, jonka elokuvia yhä katsellaan hymy huulessa, kun hän pikku kulkurina kulkee hassuin askelin kävelykeppiään heilutellen. Iäkkäämpänä hän jätti kulkurin taakseen ja teki tyystin toisenlaisia elokuvia. Saimme kuulla mykkäelokuvien jälkeen Chaplinin äänen. Ehkä hänet kuitenkin paremmin muistetaan knallipäisenä miehenä liian pienessä takissa astelemassa iki-ihanissa mykkäelokuvissa, jotka panivat hymyilemään jos saamaan kyyneleetkin silmiin, sillä pikku kulkurissa oli aina myös jotain haikeaa alakuloa.
Lukijat ovat jo joulutunnelmissa kuka missäkin. Minä tyttö se skrivaan. Huomenna pesijät ja ylihuomenna kaupungille kaupunkiin jäävien ihmisten ruuhkaan iltapäivällä. Se oli tuuraajan tahto, vaikka meille sovittu aina aamupäivät. Saas nähdä, riittääkö minulla aika, kun on jonoja, tottumattomia jouluapulaisia kaupoissa, hidasta meininkiä. Vielä pari kertaa tuleva tuuraaja oli tehnyt meille kanavatyön joulukorttiin. Kaunis. Toinen tuuraaja lähetti postitse kortin. Hänkin eläkkeelle vuoden kuluttua. Tulee kumpaakin ikävä. Ehkä uusien kanssa rakentuu yhtä hyvät suhteet.
Kymmenen vuotta sitten koettiin Kaakkois-Aasiassa hirmuinen tragedia suuren hyökyaallon vieriessä kauaksi sisämaahan vieden mennessään kaiken, autot, tavarat, ihmiset ja talot. Maailma ei unohda noita kauhun hetkiä, joita saimme televisiosta katsella kerta kerran jälkeen. Nyt he, jotka selvisivät, muistelevat ja surevat menetettyjä omaisiaan,ystäviään, sukulaisiaan. Nuo aallon runtelemat maat eivät ole vieläkään tointuneet, kaikkea ei ole saatu rakennettua uudestaan. Ihmishenkiä ei korvaa mikään.
Lunta luvattiin. Vein roskat ja kylmä oli. Kyllä pakkasta lykkää. Neljäs adventtisunnuntai tänään. Joulu muutaman päivän päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti